Umbran kirja

12.07.2020

Kävellessäni talliin tuttu hörinä tervehti minua ja sitä säesti pieni, vähän kömpelömpi hörinä Galahadin liittyessä emänsä kuoroon. Kävelin karsinalle tervehtimään parivaljakkoa, ennen kuin luikin varustehuoneeseen.

Tutkin maneesin varauskirjan pikaisesti ja en nähnyt ainakaan seuraavan parin tunnin ajalle tutun shampanja tamman nimeä, joten poimin sen harjat sekä kapsonin matkaani. Palattuani karsinalle ja selvittyäni pienen turvan tökkimisestä sekä maisteluyrityksistä aloin hoitamaan shampanja hevosta hiljaa puhuen, tai enemmänkin mutisten. Osa mutinastani liittyi Vanagsiin, osa vain yleisesti elämään ja osa oli vain päätöntä saksankielistä sotkua. Umbra antoi korvansa liikkua laiskasti ääneni mukana ja Galahad kävi muutaman kerran tökkäämässä minua selkään pienellä turvallaan, yrittäen hakea huomiota.

Saatuani Umbran hoidettua siirryin pienen otuksen pariin ja toinen olisi tänään vain halunnut rapsutella, joten hoitaminen oli omalla tavallaan pieni projekti. Kuitenkin lopulta myös termiitti oli hoidettu ja saatoin pujottaa Umbralle kapsonin päähän ja varmistettuani että kaikki oli kunnossa, avasin karsinan oven ja suuntasin parivaljakon kanssa ulos.

Hieman varovasti ja ympärilleni pälyillen suuntasin parivaljakon kanssa maastoreiteille ja vaikka tutussa ympäristössä Galahad meinasi hieman karkailla, ei se enää metsässä uskaltanutkaan irrota emästään kovinkaan kauaksi ja muutaman kerran meinasinkin lentää naamalleni tuon laikkuotuksen törmätessään turvallaan voimalla selkääni. Umbra ei ilmeisesti arvostanut lapsensa toilailuja, sillä se komensi pientä poikaansa hellästi. Puolen tunnin kävelymme helpotti hieman omaa ahdistuksen poikastani, joka oli alkanut nostamaan taas päätään Zeniä kohtaan pienen välikohtauksen jälkeen Fricin kanssa.

Palatessamme takaisin tallille palautin kaksikon karsinaansa ja hoidettuani Umbran varusteet pois, päätin lähteä etsimään Friciksen, vaikka se saattaisi olla suuri virhe.

// Juoni sakenee Mitä lie käy Fricin kanssa? Hän on hieman herkillä nyt ajatellessaan kaikkien "tietävän" kuinka huono tuo on mukamas kaikessa, joten tällä kertaa se on blondi jota joutuu hieman silkkihansikkain käsittelemeään. Outoa, mutta totta.

Galahadille voi muuten myös kokeilla pukea riimua, vähän talutellakin. Hänelle iskee helposti vetopaniikki, mutta rauha palautuu maahan aina heti kun veto väheee. Pyllyn takaa kun hieman auttaa, sen Galahad tajuaa heti ohjauksena oikeaan suuntaan.

+3p. -YP

19.07.2020

Umbrasta huomasi miten shampanjatamma vaistosi stressini. Vaikka se oli viimeaikoina ollut todella rento ja epä-Umbramainen, tänään siinä oli sitä tuttua menoa ajalta ennen tuota termiittiä, joka ei edelleenkään kokenut minua tylsäksi asiaksi.

Olisin halunnut jutella tammalle niin paljon kaikesta mitä oli käynyt ja mitä olisi käymässä, sillä minulla ja Moiralla olisi jossain kohtaa iltapäivää tunti Iivarin kanssa. Kuitenkin tieto siitä että olin menettänyt yhden turvaverkkoni ja että joku ymmärtäisi sanani, ei helpottanut koska joutuisin nyt miettimään sanojani tarkemmin, enkä voisi kertoa tammalle kaikkea mitä haluaisin ainakaan niin kauan kuin olisimme tallin alueella.

Yrittäessäni harjata Umbraa, tamma vain steppaili ja kierteli karsinassaan, eikä harjaamisesta tullut oikein mitään. Luovutinkin tamman harjaamisen kanssa ja annoin harjakäteni laskeutua vierelleni. Peruutin muutaman askeleen siten että nojasin selälläni karsinan etuseinään ja annoin itseni valua istumaan karsinan pohjalle. Galahad käytti tilaisuuden hyödykseen ja pian puolet naamastani oli kuorrutettuna varsan kuolalla ja siitä tuo pieni laikkuotus siirtyi hiusteni kimppuun. Rapsutin tuota pientä otusta ja yritin rauhoittaa itseni, ennen kuin lopulta nousin ylös ja siirryin takaisin Umbran hoitamisen pariin.

Tällä kertaa tamma oli hieman rauhallisempi ja sain viimein tamman hoidettua loppuun. Hoitaessani tammaa uudemman kerran puhelin sille hiljalleen kaikesta mitä tapahtui Suomessa ja miten reissuni meni sekä siitä, millaiset fiilikset minulla olisi tulevasta tunnista Moiran kanssa. Hoidettuani Umbran loppuun, vietin vielä hetken aikaa tamman kanssa, ennen kuin poistuin karsinasta ja palautin shampanjatamman tavarat paikalleen.

// Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Galahadista ole todellakaan tulossa äitinsä kaltaista ujopiimää! Kiitos ja anteeksi varsan puolesta.
Uskon vahvasti että katselmus menee hyvin, kunhan vain Maxilla pysyy pakka kasassa. Kun aiheet pysyvät hevosissa eivätkä liippaa henkilökohtaisuuksia, kummankaan, niin eiköhän tule hyvää paiskattua. Moirai ainakin vaikuttaa aivan lupaavalta pikkuhevoselta, katseli sitä miltä kantilta tahansa!
(Max ja Maxin GeeGeet — tässäpä idea kuvapankkiin toteutusta odottamaan. )

+3p. -YP

22.07.2020

Palatessani Umbran ja Galahadin karsinalle oloni oli sekavampi kuin viikkoihin. Keskustelu Fricin kanssa oli mennyt odotettua paremmin ja kai olimme teinin kanssa silti puheväleissä, vaikka toinen vaikuttikin siltä että häntä ei kannattaisi kovinkaan paljoa häiritä. En ollut lopulta uskaltanut kysyä toiselta olisiko kaikki ok, mutta ei toisaalta voinut olla vaikea arvata että jokin olisi vinossa. En tiedä uskaltaisinko udella Amelielta mikä toista vaivaisi, vai olisiko paras antaa teinin vain olla. En ollut uskaltanut tunnustaa Fricille ratsastaneeni eilen sitä muutamaa minuuttia mitä Umbran satulassa olin istunut, sillä pelkäsin että se olisi viimeinen asia, joka pilaisi taas kaiken välillämme.

Umbra kävi edelleen hieman kierroksilla Galahadin pöllöilystä ulkona, mutta yllättäen sain tamman rauhoittumaan ja rentoutumaan juttelemalla sille sekä hitaalla ja pitkän kaavan mukaan suoritetulla harjaamisella. Varustamisen aikana Umbra jännittyi uudelleen ja tamma alkoi taas steppaamaan ja olemaan levoton. Vaikka oma olotilani ei soveltunut Umbran hoitamiseen millään tavalla, yritin silti parhaani mukaan saada itseni sen verran rauhalliseksi ja seesteiseksi, että minulla olisi jonkinlainen mahdollisuus saada myös shampanjatamma rauhoittumaan. Vaikka yritin parhaani, en silti saanut Umbraa rauhoittumaan kunnolla ja tamma jäi hieman jännityneeksi ja sähläksi. Kuitenkaan vaikka olisin halunnut jatkaa vain tamman rauhoittelua, ei minulla ollut aikaa siihen, vaan pujotin ohjat pois shampanjan väriseltä kaulalta ja Daina apunani lähdin parivaljakon kanssa kohti maneesia ja Iivari von Hoffrénin jäätävää tappokatsetta, luovuttaakseni shampanjatamman miehen treenattavaksi.

// En usko välien Fricin kanssa siitä katkeavan, vaikka Max kertoisikin käyneensä selässä. Se kun ei Vanagsille oikein mitenkään kuulu, ellei sitten lähde retostelemaan taidoillaan ja lyttäämään nuorempaa — mitä minun on hyvin, hyvin vaikea Maxista kuvitella. 😄

Vaikka hermot ovatkin yhä kireällä, näen silti selkeää edistystä kevääseen. Max sietää ja hallitsee tunteitaan jo paljon paremmin, jos en aivan väärin aisti.

+ 3p. -YP

28.07.2020
Mukana Amelie , Jusu ja Fricis

Koska päivästä olisi tulossa kiireinen omien töiden parissa ja toimistolta ei pääsisi todennäköisesti ennen puolta yötä pois, Max suuntasi Zeniin jo aamulla. Miehen ensimmäinen asiakas tulisi vasta puolelta päivin, joten miehellä olisi hyvin aikaa jo aamusta käydä vihdoin ja viimein treenaamassa Umbran kanssa. Saksalainen toivoi että Zenissä ei olisi pakollisen pahan lisäksi muita treenaamassa, tai ainakin että toinen voisi sulautua joukkoon eikä kukaan kiinnittäisi tuohon huomiota. Yrityksessään olla mahdollisimman huomaamaton tuo oli etsinyt päälleen mahdollisimman lähelle Zenin työläisten asua muistuttavat vaatteet ja kaukaa tuota saattoikin toivottavasti luulla yhdeksi Zenin palkollisista.

Parkkeeratessaan autonsa tallin parkkipaikalle toinen toivoi parasta ja yritti tsempata itsensä parhaan mukaan. Lopulta mies pääsi ilman isompia konflikteja hakemaan shampanja hevosen tarvikkeet ja kuljettuaan niiden peitossa tamman karsinalle mies hoiti pikaisesti hoidokkinsa ja pikkuhevosen, ennen kuin avasi karsinan oven ja suuntasi ulos parivaljakon kanssa. Toisen onneksi kentällä sattui olemaan juuri sellainen hetki, että siellä ei ollut muita, joten mies talutti nimikkonsa ja tuon varsan kentälle ja siirtyi lähemmäs nurkkaa aloittaakseen työskentelyn tamman kanssa.

Max ei tuntenut oloaan kovinkaan rennoksi, joten mies päätti pitäytyä vain helpoissa perus tehtävissä jotka tuo tiesi itsensä ja hevosen suorittavan edes jotenkin päin, vaikka kumpikaan ei olisi ihan täydellisessä zen tilassa treeniä ajatellen. Ollessaan pyytämässä Umbraa toiseen kierrokseen treeni keskeytyi Galahadin ruokataukoon ja kauhistuksekseen tuo näki silloin silmäkulmastaan liikettä. Pyörähtäessään ympäri niin reippaasti kuin tuo tiesi olevan mahdollista narun toisessa päässä olevan hevosen huomioiden miehen sydän jätti useamman lyönnin välistä, nähdessään Amelien, Friciksen sekä tuntemattoman naisen katselevan heidän treenaamistaan.

”Moikka! Oltiin juuri tulos Jusun kanssa tallille kun nähtiin että ootte kentällä treenaamassa” Amelie tervehti omaan iloiseen tyyliinsä, viitaten pariskunnan välissä seisovaan naiseen. Maxilla meni hetki kasata ajatuksensa, ennen kuin toinen vilkaisi nopeasti takanaan seisovia hevosia ja nähdessään että liikkuminen olisi mahdollista, tuo pyysi shampanjahevosen liikkeelle ja käveli aidalle, pyyhkien oikeaa kättään kylkeensä.

”Maxim…” toinen aloitti ojentaessaan kättään käteltäväksi, ennen kuin tajusi mitä oli ollut sanomassa. ”Max” tuo korjasi hätäisesti, toivoen että Amelie tai Vanags eivät paljastaisi toiselle tuon oikeaa nimeä.
”Josefina Rosengård” nainen esitteli itsensä, ennen kuin Amelie palasi ääneen ja kertoi heidän suunnitelmistaan, ennen kuin kolmikko jätti saksalaisen hevosineen kentälle.

Toinen ei edes huomannut miten pieni laikkuhevonen oli hiipinyt miehen taakse ja hamuili toisen hiuksia, ennen kuin Maxista tuntui kuin tuon päänahkaa oltiin irrottamassa. Lopulta tuo palasi shampanja hevosen kanssa lähtöpisteeseensä ja työsti tammaa vielä hetken toiseen kierrokseen, ennen kuin luovutti ja lähti suuntaamaan parivaljakon kanssa takaisin talliin, hoitaakseen nimikkonsa pois. Yritettyään parhaansa mukaan tarkistaa että kaikki olisi paikoillaan, tuo palasi autolleen ja lähti suuntaamaan kohti toimitilaansa, toivoen että salaisuutensa olisi turvassa.

// Nokkela veto sulautua joukkoon vaatetuksella, harmi ettei se toiminut! Suurin osa pukukoodia kun kuitenkin mukailee, mitä nyt Amelie ei ohjeistukseen taivu.

Kummankaan en usko mitään paljastaneen — juorunnälkä ei ylitä solidaarisuutta Maxia kohtaan, varsinkin kun tuoreessa muistissa on millainen show tuli jo pelkästään siitä että tuo epäili muiden laverrelleen kolmansille tahoille. So no worries, Max saa pysyä anonyyminä tahtoessaan.

+ 3p. -YP

02.08.2020

Max ei enää tiennyt johtuisiko kolmatta päivää jatkuva päänsärky parin päivän takaisesta päähän kohdistuneesta iskusta, kaikesta siitä pohdinnasta mitä mies oli tehnyt liittyen kaikkeen siihen mitä hänen ympärillään oli tapahtumassa, vai olisiko tila näiden kahden yhdistelmää.

Mies antoi harjan lipua kuparisella karvalla samaa tahtia kuin ajatukset juoksivat tuon päässä. Kukaan ei ollut vielä ainakaan paljastanut tuolle olleensa se, joka oli nähnyt miehen ratsastavan Umbralla maneesissa pari päivää sitten. Toisaalta mies oli liikkunut tallilla varjoissa ja aikoihin, jolloin siellä olisi toivottavasti mahdollisimman vähän porukkaa, joten toinen ei ollut nähnyt ketään edes puoliksi tuttuakaan. Joka kerta, kun tuon päässä edes kävi pieni muiston tai ajatuksen siemen liittyen miehen kahteen lyhyeen ratsastukseen Umbralla, tuo tunsi sisuskalujensa menevän solmuun. Ei ihan se tunne, jota toinen kaipasi, mutta itsepä oli mennyt asiansa sotkemaan.

Umbra huomasi hoitajansa olevan muissa maailmoissa ja tamma painoikin turpansa tuon olalle, kuin tarkistaakseen että toinen olisi vielä hengissä. Max havahtui ajatuksistaan takaisin tähän hetkeen ja silitti shampanja hevosen poskea, ennen kuin jatkoi tamman harjaamista pitkin, hitain liikkein. Seuraavan viikon mies saisi olla toivottavasti rauhassa. Tuo olisi seuraavana aamuna lähdössä Riikaan viettämään kesälomaansa sekä tapaamaan Moiraa ja aloittamaan treenit varsan kanssa. Tai no eihän pienen hevoslapsen kanssa voisi vielä paljoa tehdä, mutta jotain ison hevosen elämään liittyviä asioita voisi silti kai senkin kanssa treenata ja näin toivottavasti myös saada varsaa näyttämään paremmalta Iivarin silmissä, jotta tuo ei pistäisi miestä ja varsaa kadulle heti kun sen olisi tarkoitus muuttaa Zeniin.

Ajatuskin siitä, että varsa olisi muuttamassa vain muutaman kuukauden kuluttua Zeniin ahdisti Maxia, mutta mies tiesi että asiaa olisi toisaalta turha stressata vielä tässä vaiheessa, sillä voisi olla myös mahdollista että kaikki ei menisikään ihan niin päin helvettiä, kuin miten asiat yleensä tuon elämässä menisivät. Tai sitten voisi olla että kaikki mikä olisi menossa päin helvettiä, odottaisi vain sitä hetkeä.

Huokaisun siivittämänä tuo ravisti ajatukset päästään, ennen kuin siirtyi harjaamaan tamman toisen puolen, ennen kuin poistui karsinasta, jättäen parivaljakon sisään ja toivoessaan että muut pitäisivät niistä hyvää huolta sen viikon ajan, mitä toinen olisi pakoilemassa kaikkea.

// Kunhan tilanne tästä tyyntyy, olisi mainiota nähdä Max vielä uudemmankin kerran satulassa. ;O Vaikka muutaman minuutin pikkutestailuja - operaatio Kühlingin pää kuntoon 2021! Jos hän nyt tsemppaa itseään Umbran kanssa, niin vuosien päästä hän pääsee itse ratsukouluttamaan Moiran, ja mikä olisikaan sen muikeampaa?

+ 3p. -YP

27.08.2020 - Kun pakoilu ei ole vaihtoehto
Mukana Fricis

Olin yrittänyt vältellä Dzelzainin talleja kuin niissä olisi jokin ruttotartunta. Operaatio oli helpommin sanottu kuin tehty, kun menet ja tutustut ensin Amelie Chaputiin ja Fricis Vanagsiin. Pari ensimmäistä päivää teinit olivat antaneet minun olla rauhassa ja kai nuo ymmärsivät että välillä vain vaatisin aikaa ja tilaa, mutta kun pakoni jatkui ja jatkui, oli Amelie laittanut ensimmäisen viestin.

Vaikka omatuntoni soimasikin, olin silti valehdellut toiselle kaiken olevan ok ja että olisin vain kiireinen töissäni (valhe 2). Näillä pienillä valheilla olin selvinnyt tuon viikon loppuun, mutta seuraava viikko olikin sitten vyöryttänyt pallon pahemmin liikkeelle. Amelie sekä Fricis molemmat olivat viestitelleet ja yrittäneet saada minuun yhteyttä ja vastattuani muutamaan ensimmäiseen viestiin, olin lopulta kokenut helpommaksi ignoorata molemmat teinit kokonaan. (mental note: do not try this again).

Ainut onni tilanteessa eiliseen asti oli se, että muut eivät olleet vetäneet Ilonaa mukaan asiaan. Kuitenkin ehkä Ilonaakin pahempi oli se vierailu, joka minulle suotiin. Kaikki stressi ja muu oli taas vetänyt jaksamiseni nollaan ja olin tehnyt aamulla sen päätöksen, että olin perunut kaikki asiakastapaamiset ja muut koko päivältä ja annoin itselleni vain luvan velloa säälissäni ja olla poistumatta peiton alta koko päivänä. Tai näin ainakin kuvittelin tekeväni, ennen kuin ovikelloni soi vaativasti kymmeneltä aamulla. Yritettyäni olla muka kuulematta kellon soimista, kierähdin lopulta ylös ja vedettyäni jostain jotkut collarit jalkaani, suuntasin ovelle.

Avattuani oven yllätyksekseni sen takana odottivatkin Vanagsin vakavat kasvot. Hämäännyin tästä sen verran, että minua paremmin tilanteen tasalla oleva Fricis osasi ottaa tilanteesta hyödyn irti ja puoliksi työntyi ohitseni eteiseeni, varmistaakseen että kuulisin varmasti toisen sanat. Huokaisten seurasin toista olohuoneeseen ja koska tiesin että teinin saarna vaatisi kaikki voimani, en jaksanut edes välittää siitä, että teini näkisi mahdollisesti tällä kertaa kokonaan sen karuuden, mikä selkääni koristi, mutta toisaalta taisipa toinen tietää jo tähän mennessä sen, että se oli hinta siitä että henkeni oli jostain syystä pelastettu.

”Niin että herra on hengissä?”
”Mmhh…” yritin vastata edes jotain edessäni seisovalle teinille, jonka ilmeestä ei ainakaan myötätuntoa löytynyt.
”Mitä helvettiä taas on meneillään?”
”En mä tiedä. Tai siis kaikki. Tai…” yritin selittää jotain, mutta tiukemmin puuskaan pudistuvat kädet edessäni kertoivat epäonnistumisesta.
”Mä oon taas vaa pilannu kaiken. Tai siis kun mä oon pari kertaa kokeillut et uskaltaisinko tai oikeestaan et osaisinko tai en mä edes tiedä, mut siis oon ratsastanu nyt Umbralla pari kertaa, en siis mitenkää pitkään varmaan vaan joku kymmenen minuuttia kerralla tai en varmaan ees sitä ja musta tuntuu että Iivari näki mut viimeks ja se oli just se kerta kun mä uskalsin kokeillakin jotain sen sijaan että mä vain matkustaisin sen selässä ja pelkään et pilasin sillä kaiken koska en mä ees tiedä että osasinko mä antaa Umbralle oikeet avut vaikka se tuntu tekevän oikein ja mä en vaan tiedä että jaksaisinko mä tässä hetkessä sitä että jos mä menettäisin Umbran ja Moiran tallipaikan. Tai en mä tiedä että olisiko se vaan toisaalta parempi vaihtoehto ja olisko mun vaa paras oikeesti unohtaa kaikki hevosiin liittyvä”, pitkä ja sekava monologini vain valui ilmoille ja näin miten koneisto blondin päässä raksutti toisen yrittäessä poimia jotain järkeviä pointteja selityksestäni.

”Okei, eli siis se, että sä oot ratsastanut Umbralla on sun mielestä kaiken pilaamista? Hei, et sä oo ensimmäinen tai varmastikaan viimenen, joka sen tekee. Hitto mä melkein menetin työni sen takia että en osannut, mutta mä nyt oonkin vaan välillä vaa täys perse. Kyl Iivari ois sut potkinut pois siinä sekuntissa pois koko Latviasta jos se olis nähnyt sen vääräksi”, Vanags aloitti perustelunsa. ”Onhan Iivari nyt omalla tavallansa täys perse, näin niinku meidän kesken, mutta kyl kai silläkin on joku emotionaalinen kyky ajatella. Tai niinku musta tuntuu et se on vaa omalla tavallaan tyytyväinen siitä että Umbralla on joku, joka ymmärtää sitä eikä sen hevosen ongelmat oo enää vaikeuttamassa Iivarin elämää”.

”Siis älä ota tätäkin nyt väärin, mutta kyllä sä tiedät millainen Umbra on. Se on oikeesti muuttunut niin paljon viimosen parin kuun aikana ja oon kuullut jotain juttua siitäkin, että sitä uskallettaisiin taas ottaa kisoihinkin ja se vissiin käykin kokeilemassa ens viikolla kotona jotain luokkia”, blondi korjasi puheitaan.
”Mut… Mut… Ähs, en mä tiedä. En mä vaa usko että musta tulee enää mitään. En mä tiedä uskallanko mä edes alkaa kouluttamaan omaa varsaanikaan jos en uskalla edes työskennellä valmiin hevosen kanssa”, hautasin kasvot käsiini.
”Kyllä sä osaat. Jos ei muuta nii mä autan sua parhaani mukaan. Ja ihan varmasti siihen mennessä kun Moira on sen ikänen että sen selkään aletaan nousemaan susta, on tullu yks tallin parhaimmistosta” Fric yritti jatkaa.
”Kiitti… Kai”, mutisin.
”Mut hei. Nyt etit jonkun paidan päälles ja sit lähdetään kattoon Umbraa. Se raukka on ollut ihan sekaisin viimeiset pari viikkoa joten on aikaki että te molemmat saatte ittenne ruotuun” Fric muutti suuntansa täysin.

Raskaasti huokaisten laahustin makuuhuoneeseeni ja nappasin ensimmäisen käteeni tulleen paidalta vaikuttavan asian käteeni, joka paljastui huppariksi. En tiennyt, tai oikeastaan välittänyt olisiko se liian kuuma valinta tälle päivälle, mutta se sai nyt kelvata. Jatkoin laahustamistani Fricin perään, joka oli siirtynyt jo eteiseen ja napannut samalla avainnippuni käteeni. Varmistuttuaan että todellakin vedin kengät jalkaani ja poistuin asunnoltani, tuo työnsi avaimet minulle käteen ja varmisti että matkamme jatkui aina autolleni ja että oikeasti suuntasin kohti Zeniä.

Zenissäkään teinin holhous ei loppunut, vaan toinen melkein kädestä pitäen talutti minut tammojen laitumelle, jossa näin ensimmäistä kertaa pariin viikkoon tutun shampanja hevosen. Kuullessaan askeleemme nurmella Umbra nosti päätään ja tamma selvästi laskelmoi tilanteen kauheutta, ennen kuin toinen ilmeisesti tajusi ketkä sitä oli lähestymässä ja pehmeästi höristen tuo lähti kävelemään meitä vastaan. Kohdatessamme kiedoin käteni tamman kaulan ympärille ja upotin kasvoni sen tuuheaan harjaan ja vain hain lisää voimaa hevosesta. Vasta kun useamman minuutin jälkeen koin olevani valmis irtautumaan tammasta, huomasin että Fric oli jossain kohtaa todennut missionsa onnistuneen ja poistunut paikalta.

En ollut ollenkaan varma mitä minun olisi pitänyt tehdä, joten päädyin vain jäämään shampanja hevosen seuraan ja paremman puutteessa kertomaan tuolle samat asiat mitä olin jo aikaisemmin Vanagsille vuodattanut. Ehkä täytyisi vain kokeilla suunnata myrskyä päin ja uskaltaa näyttää naamaansa taas tallilla ja toivoa parasta. Eikai Iivari kovinkaan epäselvästi voisi asiaansa ilmaista jos tuo olisi sitä mieltä, että minulla ei olisi mitään asiaa enään talleille.

En edes tiedä miten pitkään vietin tammojen seurassa välillä vain tuijottaen niitä tai tyhjyyteen, välillä puhellen jotain hiljaisesti jollain kielten sekoituksella, mutta hyvän paluun tähän hetkeen aiheutti myös mahani, joka ilmoitti hyvinkin kuuluvasti että olisi ilmeisesti aika syödä jotain ensimmäisen kerran pariin päivään. Huokaisun siivittämänä hyvästelin shampanja hevosen ja suuntasin takaisin autolleni ja ruokakauppaan.

// Hahaa, hyvä Fric! Hän teki sen mitä suurin osa ajatteli mutta ei saanut käytäntöön. Max taitaa olla vähän kuin vanha kone joka täytyy ensin jonkun polkaista liikkeelle saadakseen moottorin hyrisemään omalla painollaan... En tiedä mitä mieltä herra itse on, mutta hyvä että tuo on ehtinyt hankkimaan itselleen ystäviä!

Umbrakin on varmasti omalla hevosmaisella tavallaan kaivannut tuttua ihmistään. Se on juuri se tamma, joka ahdistuu kun piiristä puuttuu yksikin "oma kaveri", oli sillä miten monta jalkaa tahansa. Varsinkin nyt kun Galahad alkaa itsenäistymään, mikä ei huolestuneen äiteen mieleen tietenkään ole... Asiaa ei auta mammanpoikavarsan surullinen huutelu. 💔

+ 9p. - YP

Lifeline?

Mukana tai mainittuna Amelie, Fricis, Clave, Ilona ja Iivari

Tänään olisi turnajaispäivä. En mä tiedä halusinko mä oikeasti mennä tallille tänään, mutta jos pääsisin näkemään shampanjatamman tositoimissa, voisi se kai olla sen arvoista. Odotin kuitenkin varuulta niin pitkälle että turnajaiset olivat varmasti käynnissä.

Hiippaillessani tallille näin Claven katselemassa vakavana Hesatoa jonka selässä istui Fricis, näyttäen siltä että pehtoori olisi juuri antanut teinille huonoja uutisia. Teini laskeutui orin selästä ja katosi paikalta niin nopeasti että Claven kertomat uutiset eivät todellakaan voineet olla hyviä. Suuntasin kentän laidalle skannaten yleisöä ja etsien paikan, jossa olisin mahdollisimman kaukana kaikista Zeniläisitä. Amelie seisoi hieman kauempana ja Ilona sekä Iivari olivat sopivan erillään toisistaan, jotta he näyttivät vain opettajalta ja oppilaalta, mutta vihlaisu sisälläni kertoi asian todellisen laidan. En kai ollut vieläkään päässyt Ilonasta täysin irti, vaikka olin yrittänyt myöntyä tappiooni, sillä mitä tällaisella ihmisrauniolla olisi tarjota tuollaisen rinnalla.

Sättien pariskunnan mielessäni niin rumilla termeillä kuin vain kykenin, käänsin katseeni kentälle ja seurasin muutaman ratsukon suorituksen, ennen kuin kentälle kuulutettiin Fricis Vanags. Mielenkiintoni heräsi sen verran että poistuin turvallisesta varjostani paikkaan, josta näin paremmin kentälle ja jossa myös olin valitettavasti Iivarin näkölinjalla. En kuitenkaan välittänyt von Hoffrénista, vaan pyrin pitämään katseeni kentällä. Katsellessani ratsukon päätöntä menoa minulla kävi sääli Friciä.

Olihan teini maailman rasittavin otus halutessaan, mutta oli tuossa myös potentiaalia vaikka ei sitä aina toisesta nähnyt, saati ei tuo aina sitä näyttänyt. Olihan toisen kanssa käydyt muutamat keskustelut olleet todella silmiä avaavia ja miehen kanssa oli helppo puhua suoraan ja kaunistelematta ja toiselle sai sanoa suoraan että tuo olisi täysi idiootti tai mitä tahansa muuta ja teini osaisi palauttaa pallon yhtä napakasti takaisin. Toivoin että tämä olisi sellainen tilanne minkä johtoporras voisi katsoa ainakin osin sormiensa lävitse, sillä en toisaalta tiedä palaisinko seuraavan romahduksen jälkeen Zeniin jos minulla ei olisi ketään, jolle voisin puhua suoraan, ilman että minun täytyisi miettiä pilaavani kaikki välillämme. Tai siis voisihan tehdä saman myös Vanagsin kohdalla, mutta jotenkin teini on antanut sen vaikutelman että kaiken hidas älyisyyden alla on oikeasti ihan viisas ja järkevä tapaus.

Fricin saavuttaessa maalin tuon punaisen rakettinsa kanssa, joka ei näyttänyt miltään niistä monista hevosista, joita Zenin talleissa majaili. Itse luikin varjojen avulla talliin ja tammakäytävälle. Yllättävän helposti sain tehtyä matkani varustehuoneeseen vaikka Daina yritti aloittaa jotain keskutelua kanssani, mutta Clave tuli ja keskeytti tallityöntekijän ajatuksen alkuunsa. Dainan kadottua käytävälle silmät huivin yläpuolella kertoivat siitä että pehtoorilla olisi minulle sana tai kaksi sanottavana, mutta viimeinen kerta kun olimme Claven kanssa puhuneet olin joutunut vakuuttamaan toiselle että en olisi tekemässä kuolemaa, vaikka istuinkin särkylääkepaketti sylissäni tuskaisen oloisena.

Kuitenkin jostain käytävältä kajahti ”Mr White!” huuto ja aussi juoksutti sormensa ruskeiden hiuksiensa lävitse, ennen kuin painoi tuolle tutun ruskean ja elämää nähneen stetsonin takaisin päähänsä. Kääntyessään tuo loi minulle vielä katseen, joka kertoi että tulisimme vielä puhumaan jostain. Ei hyvä.

Harpoin Umbran kaapille, josta poimin pari harjaa hupparini taskuun, sekä jostain syystä myös tamman kapsonin. Tuntien itseni varkaaksi harpoin sellaisella tempolla tammojen laitumelle että kukaan ei varmaan edes tunnistanut olisiko kyseessä M. Kühling vai I. von Hoffrén pikaisella vilkauksella. Laitumelle saapuessani sentään Umbra oli tyytyväinen siihen että olin paikalla. Maadoitin itseni tilanteeseen vain hengailemalla shampanjatamman kanssa hetken, ennen kuin olin viimein sen verran rauhallinen, että saatoin alkaa harjaamaan tuon hohtavaa karvaa. Shampanjatammasta näki miten tuo nautti hoitohetkestä ja se teki kyllä valehtelematta itsellenikin hyvää.

Galahadin kohdalla en päättänyt edes yrittää hoitamista ulkona, sillä pikkuherrasta oli tullut sen verran villi ja vapaa lapsi, että se ei olisi varmaan päätynyt mihinkään hyvään ja en nyt välttämättä kaivannut uutta loukkaantumista tai loukkaantunutta hevosta. Pujotettuani kapsonin shampanjan väriseen päähän lähdin taluttamaan Umbraa kohti porttia ja yritin metsästää Galahadin huomion emäänsä, jotta saisin varsan matkaamme. Lopulta termiitti saatiin portista ulos ja talutin Umbran varsansa perään. Yllättäen Galahad lähtikin suhteellisen siivosti samaan suuntaan emänsä kanssa ja pääsimme matkaan. Ollessamme tarpeeksi syvällä metsäpoluilla löysin sopivan näköisen kiven ja sen avulla nousin Umbran selkään. Järkevää? Ei todennäköisesti. Jaksoinko välittää? En.

Pyysin allani hieman jännittyneen tamman liikkeelle ja yritin vain lähteä myötäämään toisen liikettä parhaani mukaan. Umbralla oli onneksi mukava askel, jossa oli helppo istua vaikka minun ja hevosen välissä ei ollut mitään. Galahad innostui minusta emänsä selässä reilusti ja muutaman kerran jouduin väistämään pienen hurjan orin etusia jotka tömähtivät emänsä kylkeen ja muutaman kerran tuo onnistui nipistämään minua pohkeesta. Eleettömänä istuminen Umbran selässä oli helpommin sanottu kuin tehty ja pari kertaa tamma lähtikin vahingossa väistämään painopisteeni muuttuessa ja yritin vain myötäillä sitä mitä olin tammalta ”pyytänyt” ja pitää sisälläni kasvavan paniikin aisoissa sillä minulla ei ollut mitään tietoa siitä että olisinko tekemässä mitään oikein ja en todellakaan halunnut menettää Umbraa.

Jossain kohtaa tajusin että Galahadia ei näkynyt. Scheisse oli ainut ajatus, joka liikkui päässäni kääntäessäni Umbraa väärillä avuilla ympäri ja lähtiessämme etsimään varsaa. Onnekseni huomasin varsan parin metriä jäljessämme, mutta ori oli puhjahtanut metsään ja onnistunut jäämään johonkin risuun kiinni. Valuin Umbran selästä alas ja tajuamatta tarkistaa laskeutumispaikkaani tömähdin maahan jonkin kiven päälle siten, että se lähetti inhottavan kipusignaalin vasenta jalkaani pitkin aina aivoihini asti, mutta kaikki adrenaliini ei edes antanut itselleni mahdollisuutta ymmärtää tätä tilannetta. Jätin Umbran seisomaan paikkaan, jossa se olisi turvassa, mutta näkisi varsansa ja suuntasin Galahadin luokse.

Orivarsa ei ollut onneksi saanut itseään kovinkaan pahasti jumiin ja katkaistuani vain pari pienempää oksaa sain varsan irti ja autoin sen emänsä viereen. Kävin varsan lävitse huolellisesti ja onnekseni siinä ei ollut naarmuakaan. Huokaistessani helpotuksesta oma stressini laukesi ja samalla myös adrenaliini tasoni alkoi tulla alemmas. En edes tajunnut omaa tilaani ennen kuin olimme talsineet tietä pitkin muutaman metrin etsiessäni paikkaa nousta takaisin Umbran selkään. Ontuen palasimme lopulta hevosten kanssa takaisin Zeniin ja palautettuani parivaljakon laitumelle, lähdin itse nilkuttamaan kohti tallia.

”Max! Mitä on tapahtunut?!” Ilonan äänestä kuului shokki toisen nähdessä ontumiseni.
”Ei tässä mitään. Pieni virhearvio töissä” valehtelin toiselle ja jatkoin matkaani talliin, sillä silmäkulmastani olin huomannut paikalle saapuvan Iivarin ja en todellakaan haluaisi tavata von Hoffrénia tällä hetkellä. Tallissa selvisin onneksi ilman pysäytyksiä pesupaikalle ja sain pestyä Umbran kapsonin pois ja palautettua kaikki tavarat paikalleen. Istuin alas tamman kaapin eteen ja suoristin vasemman jalkani, joka edelleen jomotti. Vedettyäni muutaman minuutin henkeä nousin viimein ylös ja pyrin saamaan kävelyni mahdollisimman normaaliksi. Vain minun tuurillani törmäsin Claveen toisen kerran saman vuorokauden aikana.

”Kühling. Stop” White viittasi minut istumaan alas ja en uskaltanut alkaa laittamaan pehtoorille vastaan.
”Ilona sanoi että et näyttänyt olevan ok kun palasit laitumilta”
”Mä vaan astuin huonosti kun katoin et Galahad olisi vielä matkassa. Ei mitään isompaa” yritin kuulostaa uskottavalta valheessani.
”Kühling”
”Tulin alas kiven päälle Umbran selästä ja vasen nilkka otti ilmeisesti ensin painon vastaan. Se on varmaan vaan vielä vähän heikko edellisestä kerrasta ja se vähän suuttui” kerroin totuuden Clavelle antaen itseni painua samalla kokoon.
”Ensikerralla, ole varovaisempi. Tällä kerralla, hyvä että mitään pahempaa ei käynyt. Yritä pysyä poissa jaloiltasi loppuillan. Kukaan meistä ei kaipaa uutta loukkaantumista kenellekkään” Clave sanoi painottaen kuitenkin sanomaansa tavalla, josta ei voinut olla vaikeaa ymmärtää että mies tarkoitti minua.
”Ja, ich versuche, es zu tun” mutisin pitäen katseeni lenkkareideni varpaissa. Kuitenkin se vähä, mitä näin Claven asennon muutoksesta kertoi tarpeeksi. ”Mä yritän” vaihdoin englantiin.
Clave ei vastannut enään mitään, mutta tuo painoi vain kätensä olalleni tavalla, joka tuntui samalla lohduttavalta, mutta silti tavallaan käskyltä laittaa asiat kuntoon. En edes muista, milloin joku olisi kohdellut minua tällä tavalla ja se tuntui omaa käytöstäni ajatellen samaan aikaan hämmentävältä, mutta jotenkin lohduttavalta, vaikka omatuntoni alkoikin soimaamaan taas henkisesti siitä, millainen paska olen.

Lopulta Claven askeleet loittosivat käytävälle ja korjasin asentoani painaen silmäni kiinni ja vetäen muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin lähdin ontumaan autolleni. Ehkä Zen olisikin se pala joka voisi täyttää Zeen jättämän aukon…

// Edistystä tapahtuu moneen suuntaan. Tai no, ehkä jalan kanssa tuli takapakkia, mutta sitä ei lasketa. :V Kyllä mie olen sitä mieltä että Maxin täytyy ehdottomasti uskaltautua jollekin tunnille ratsain mukaan! Hän voi harjoitella Umbran kanssa itse perusteet, niin voi tehdä sitten myöhemmin Silakasta itselleen upean klassisen. ;O

Tästä tekstistä tulee kivat vibat, sellaiset että Max kyllä pärjää, osaa pitää puolensa eikä ole ehkä niin riippuvainen siitä mitä muut (oletetusti) ajattelevat. Esimerkiksi pettymyksen ja sen aikaansaaman kiukun myöntäminen Ilonan suhteen on miusta varsin hyvä, terveemmän mielen merkki. Samoin Claven sanoman ottaminen hyvällä vastaan — en tiedä ammunko miten huti, mutta kesäisen Maxin olisin voinut kuvitella ottavan keskustelun aivan toiselta aspektilta?

Fricin ja Maxin välit lämmittävät miua kaikista eniten! Kevään kivikkoisen sähellyksen aikana olin varma etteivät he tulisi toimeen, vaan näinpä elämä on twistejä täynnä.

Joo, Välske ei ainakaan vielä ole mikään kovin... No, rehellisesti sanottuna hieno ratsu. Mutta joustauksessa se kyllä pääsi elementtiinsä, sillä rynnistää jyrä kyllä osaa! Vaikein osuus taisi olla pysäyttää maatiaispuksu osuman jälkeen. Mutta Fric sai voitostaan varmasti sen verran boostia ettei sähellykset SaA-radoilla enää kaiverra.

Ehkä Maxin ja Fricin pitäisi joskus (hamassa tulevaisuudessa edes) ratsastaa yhdessä, edes pienen maastoköpöttelyn verran?

+ 9 p. - YP