Faustin kirja

Perehdytys maastatyöskentelyyn
Maneesin ikkunoiden takana oli jo pimeää kun neljä persoonaa olivat keskellä areenaa: Faust, Gretchen, Iivari ja Duke. Ensimmäisenä mainitun punarautiaan pahalaisen ratsukoulutus alkaisi aivan näillä näppäimillä, eikä lisäkädet koulutuksessa olisi pahitteeksi: eipä tainnut Gretchen-rukka tietää mihin oli lupautunut... Tai ehkä hän tiesi — kenties liiankin hyvin, nimittäin siinä roikkuessaan Faustin narussa teiniorin tanssahdellessa hiekalla oli ihme jos hommaan ryhtyminen ei kaduttanut sekuntiakaan. Nuorikko yritti kovasti yllyttää Dukea kiinnittämään huomiota itseensä, ottamaan ehkä vähän miehestä mittaa, tuntuen turhautuvan suunnattoman paljon vanhemman orin ignooratessa tuon tyyneesti. Spanish norman oli antamassa esimerkkiä miltä tehtävät näyttäisivät oikein tehtynä: se helpotti opettelua suunnattomasti, mallin katsominen.

Alkuun Faust oli kuitenkin saatava keskittymään. Gretchen talutteli oria ympäri hallia, palkiten sen aina pienestäkin kuuliaisuudesta. Kun punainen seurasi naista suurimmaksi osaksi moitteetta vanhemman orin läsnäolosta huolimatta, oli aika lähteä purkamaan aihetta nimeltä groundwork, maastatyöskentely. Turvallisuuden nimissä Faustilla oli nivelkuolaimet suussa, mutta niiden ohjat saivat olla kaulalla vapaana eikä niihin toivottavasti tarvitsisi koskea: työskennellessä avainasemassa oli kehonkielen lisäksi kapsoni ja raippa, joka taiteen perinteikkäitä saloja kunnioittaen oli pelkkä pihlajasta taitettu, karsittu oksa.

"Aivan ensimmäisenä opetimme Faustin pyrkimään itse eteen-alas ja seuraamaan kapsonia pitävää kättä. Kannattaa näin alkuun aina testata että opit ovat päässä: seiso hevosen edessä ja johdata kädellä häntä asettumaan vasemmalle ja oikealle. Asetuksen pitäisi tulla ilman että joudut nykimään narusta. Jos homma sakkaa jo tässä, ei voida edetä eteenpäin," Iivari aloitti ja puhuessaan pyysi Dukea asettumaan ensin vasemmalle, sitten oikealle. Faust oli tämän oppinut jo varsana käsihevosvaiheessa, joten ei ollut ihme orin lähtiessä heti seuraamaan Gretchenin pyyntöä: voisihan siitä ansaita vaikka herkkuja... Vaikka tämä tulisielu olikin varsin kärkäs toimissaan, ei se namien perään ollut aggressiivinen kunhan ruokailusta ei ollut liian pitkää aikaa. Olikin hyvä antaa hevosen kuin hevosen syödä vähän heinää ennen mitään harjoittelua, niin päästiin ilman nälkäkiukkua. Nälkäinen hevonen oli aina stressaantunut, eikä stressaantuneena se pystynyt painamaan oppeja mieleensä. Varsinkin Faustin kaltaisten jöllien kanssa oli tärkeää pitää harjoittelupartneri tyytyväisenä.

"Mikä sinun seuraava tehtäväsi on," Iivari jatkoi, "on opettaa Faustia astumaan takajaloillaan kohti painopistettä — satulavyön keskikohtaa — ja kantamaan itse itsensä, ja siihen käytämme avotaivutusta. Nykyisin kuvitellaan että hevonen voidaan saada oikeaan peräänantoon ohjalla ja pohkeella, mutta todellisuudessa hevosta ei voi mekaanisesti pistää nostamaan selkäänsä: ratsun on tehtävä se itse lavoistaan lähtien. Kaula kaarella takajaloillaankin pitkiä askelia ottava hevonen ei välttämättä kulje yhtään sen oikeammassa ratsumuodossa kuin suoraan radoilta repäisty ravihevonenkaan. Ratsun pitäisi automaattisesti kantaa itsensä oikein ilman että sitä täytyy koko ajan siihen patistaa." Duke siirtyi käyntiin, Iivari kulki orin etualalla pakittaen, demostroiden avotaivutusta. Mustaa ei tarvinnut paljoa neuvoa harjoituksen ollessa sille perushuttua vuosien takaa, mutta esimerkin vuoksi Iivari näytti kuinka raipalla voitiin osoittaa sisätakajalkaa mikäli sen pitäisi olla aktiivisempi, ja kädellä korjata asetusta. "Raippaa ei ikinä käytetä läimien, siksi meillä on kuivat oksat: ne katkeavat jos voimaa on liikaa. Ihanteellista on jos hevonen reagoi jo kun osoitat raipalla korjattavaa kohtaa, mutta näin ensialkuun voit joutua koskettamaan hieman vuohista jotta Faust ymmärtää mitä tahdotaan. Aloita kaarevalla uralla ja lyhyitä pätkiä, tämä on hevoselle yllättävän raskasta. Eikä se ole helppoa sinullekaan, kävellä takaperin ja vahtia liikettä..."

Aluksi Faust olisi tahtonut selkeästi vain ryysätä eteenpäin, mutta kun Gretchen sinnikkäästi jaksoi työntää orin pois omasta tilastaan, tajusi teinihevonen vihdoinkin pysyä kauempana ja jopa vaivata aivojaan miettimällä mitä siltä vaadittiin. Kun muutama onnistunut avotaivutusaskel saatiin niin että Faust oli jopa rento, sai se kehuista ja palkintona tulleesta lepohetkestä paljon lisää pontta. Niinkin paljon että avotaivutusta olisi tullut pyytämättäkin! Vielä muutama toisto ja se oli siinä: oli parasta lopettaa juuri silloin kun ei malttaisi, niin Faustkin jäisi innolla odottamaan seuraavaa kertaa. Mikäli orin kaltaista hevosta lähtisi pakolla ja väkivallalla kouluttamaan, olisi tulos ennemmin tai myöhemmin katastrofi: rangaistuksilla ja apuvälineillä saatiin hevonen tottelemaan kyllä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta aina olisi olemassa jotain mitä hevonen pelkäisi enemmän kuin sitä raippaa räiskyttävää ihmistä, ja sillä hetkellä tuo kaksijalkainen olisi kaulaansa myöten nesteessä. Nyt Faust näytti olevan oikein hyvällä energialla, seuraten yllättävän kuuliaisesti Gretcheniä löysällä narulla. Samaan aikaan Iivari näytti Duken kanssa keskikentällä mihin pian tulevaisuudessa tähdättäisiin: raippa näytti kummasta suunnasta asetuttiin poispäin, jolloin sulkutaivutukset ja käyntipiruetit voitaisiin ottaa mukaan kuvioihin. Kun harjoitteita jaksaisi tehdä päivittäin, ei menisi pitkään kun Faust pääsisi seuraavaan vaiheeseen.

"Meillä pätee muutama sääntö koulutukseen. Yksi: apuohjia ei käytetä, hevonen nostaa niskan ja laskee turvan itse kun hän löytää tasapainon ja kantaa itsensä. Apuohjin saatu "muoto" on yksi tyhjän kanssa. Kaksi: selkään noustaan vasta kun hevonen nostaa kroppansa lavoista myös varustettuna, automaattisesti. Joillakin se vie kuukauden, joillakin vuoden. Jos Faust on valmis vasta viisivuotiaana ratsuksi, niin sitten niin on. Kolme: hevosen on oltava vapaaehtoisesti mukana. Jos tuntuu että sitä kehtuuttaa tai homma tökkii, pysähdytään miettimään miten voisimme hänen oloaan parantaa. Annamme haasteita, emme pakota." Ehkäpä joku muu olisi ollut kivempi briiffaaja kuin jyrkkäsanainen ja jäyhä Iivari, mutta ainakin hänen pointtinsa tuli aina selkeäksi. Gretchen sai kuitenkin pistää sulan hattuunsa: kertaakaan vielä ei mies ollut tylyttänyt häntä mistään, se oli jo jotain!

Silittäessään Duken poskea areenan keskellä Iivari katsoi Gretchenin ja niskojaan nakkelevan Faustin poistuvan maneesista. Hän oli tainnut löytää mustalle orilleen jatkajan... Kunhan tuo Ilmestyskirjan punainen hevonen ensin saataisiin koulutettua!

" Ingooraa se vaan."
" En mä voi ingoorata isoa oria. " huokasin puhelimeen.
" No kestä sitten vaan, se menee ohi, uhmaikä. " ystäväni ääni jatkoi (huonoja) ehdotuksiaan Faustin tilanteen kanssa.
" Lohduttaa kauheasti. " tuhahdin ja huomasin hiljentää hieman auton vauhtia - metsäteillä tuli kaahailtua välillä huomaamattaankin.
" Oriketju ja voimalla vaan niin oppii. "
" Mä jään voimassa kuule kakkoseksi, ja se ottaisi muutenkin vain lisää tuulta alleen tuollaisesta riehumisesta. " naurahdin.
" Onko sun pakko pitää sitä puhelinta kaiuttimella, kuuluu niin huonosti? "
" Sori koetan ajaa. "
" Mä pysyn kilteissä ruunissa. Fiksuissa puoliverisissä, tää ratsastus on ihan tarpeeksi extremeä ilman jotain sekopää espanjanihmeitäkin. Suosittelen samaa, tuu takas sieltä Latviasta. " Sandra irvaili takaisin. Tuhahdin ja pyöritin silmiäni, vaikkei puhelimen päästä sitä nähtäisi.
" En tuu. Joo, pysy sä pystyyn kuolleiden kanssa, tulin just tallille. Palaillaan! " totesin ja päätin puhelun. Istuin hetken autossa, ja tuijotin vain tallipihaa kohti. Etenkin Faustin selkään hyppäämisen jälkeen, alkoi se tuttu ja turvallinen eurooppalaisen kilparatsastuksen maailma tuntua vain kaukaisemmalta, vaikka juuri niiden tulostavoitteisten koulutuupparien opeissa hän oli ratsastustaitonsa saanut. Zenissä silmäni olivatkin auenneet aivan toisenlaiseen suuntaan - vaikkakin Faustin selässä oli tuntunut taas ihan vasta-alkajalta. Tunti oli kuitenkin ollut innostava ja jäi janoamaan lisää. Vielä jokin päivä hän ratsastaisi yhtä nätisti kuin Iivari.

Astuin ulos autosta vihdoin ja lähdin kävelemään tarhoja kohti kipeää käsivarttani hieraisten. Faust oli onnistunut reväyttämään jonkun lihakseni viimeksi riekkuessaan. Olin aloittanut taas ahkeramman maastakäsittelyn siinä toivossa, että Faust oppisi vain luottamaan minuun vaikeassa tilanteessa, eikä alkaisi itse ratkomaan sitä riehumalla.

Tallille oli ilmestynyt kertaheitolla vilinää. Uusia kasvoja,hevosia ja matkalaisetkin olivat palanneet. Oli vaikea vielä yhdistää jokaista naamaa johonkin hevoseen, mutta kyllä se pikkuhiljaa alkoi onnistumaan. Clave oli varmaan tyytyväinen kun aikani meni nyt uusista ihmisistä utelemiseen, eikä tallimestarin kiusaamiseen. Toisaalta, hattutempun jälkeen olin muutenkin päättänyt antaa hieman armoa toiselle.

Saavuin Faustin tarhalle. Olin jo oppinut olemaan menemättä tarhaan liian aikaisin, Faustille oli tullut tavaksi rallittaa portille vähän turhankin varomattomasti, kun se tajusi, että sitä tultiin hajumaan. Tuttuun tapaansa ori minut huomatessaan hypähtikin laukalle ja saapui portille - tällä kertaa mokoma näytti ottavan vielä muutaman kunniakierroksenkin ennen rauhoittumistaan. Lupaavaa. Upea ilmestys se kyllä silti oli, siitä ei päässyt mihinkään.

" No niin, onkos arvon herra valmis tulemaan sisälle? Sori, taisin unohtaa punaisen maton, antakaa anteeksi. " irvailin punaiselle orille livahtaessani portin alta. Faust seisoi yllättävän nätisti sen aikaa, että sain orin kiinni. Talutuspuoli olikin se, mikä taas jännitti.
" Sitten ne kaikki neljä kaviota pysyy maassa. Neljä, ei kaksi, mun käsi ei sun takia kestä ihan kaikkea nyt. " tokaisin orille.
Sain yllättävän hyvin pysymään Faustin huomion itsessäni tallimatkan ajan, ja matka taitettiinkin ilman suurempia näytöksiä vaihteeksi - ehkä maastakäsittely ei ollutkaan mennyt ihan hukkaan?
Tallikäytävä vaikutti autiolta, ainakin orien osalta. Hylkäsin Faustin hetkeksi tämän karsinaan käydäkseni tsekkaamassa oleskelutilat ja vaihtamassa vaatteita.

" Onkohan maneesissa joku? " kysäisin Ilonalta, joka tuli vastaan käytävällä.
" Ei mun mielestä. Hiljaista on vielä. " tummanpuhuva nainen vastasi.
" Jees! " hymyilin ja kipaisin ylös - Faustin kanssa työskentely oli puolet helpompaa ilman muita hevosia maneesissa.
Vaatteiden vaihto sujuikin verkkaisasti kuten Faustin varustaminenkin - päätin keskittyä kunnolla hoitamiseen vasta myöhemmin. Tyhjän maneesin vetovoima oli liian kova.

Faustin kanssa matka maneesille oli tosin kaikkea muuta paitsi seesteinen. Jouduin pysäyttämään orin lukuisia kertoja tuon koittaessa kiilata edelle.
" Faust ihan oikeasti, nyt loppu. " ärähdin. En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa hevosen tuijottaessa lähes loukkaantuneesti takaisin, kun palautin punaisen tulisielun takaisin paikoilleen vierelleni.
" Jätetään tammoille noi ilmeet Faust. " tokaisin avatessani maneesin oven Faustin irvistellessä takanani. Pieni pettymys iski päälle havaitessani sisällä Amelien ja Knutin. Poniruuna ei onneksi ollut sitä kaikista eniten Faustia provosoivimpaa tyyppiä, mutta maneesirallit voitaisiin unohtaa. Olin kyllä hetkittäin jopa aavistuksen kateellinen katsellessani Knutin rauhallista lampsimista puoliunessa. Faustin kanssa moisen rentouden saavuttaminen olisi varmaan aika mahdotonta.

" Me ollaan just lopettamassa. " Amelie ilmoitti huomatessaan tulomme.
" Kiva, ajattelin antaa Faustin vähän juostakin tänään. " virnistin. Päätin keskittyä aluksi taas saamaan orin jakamattoman huomion itselleni - jospa aivotyö väsyttäisi sitä edes vähän.
" Tilaanko ambulanssin jo pihaan? " Amelie virnisti Knutin selästä.
" Ruumisauto ois varmaan osuvampi. Haluun sitten punaisen silkkisen arkun sisuksen. " tokaisin huvittuneena, vaikkei oikeastaan edes jännittänyt. Olin selvinnyt orin selässäkin, ja pysyisin varmasti poissa jaloista päästäessäni Faustin juoksemaan.
" Niinpä tietty. Lupaan kertoa viimeisen tahtosi hautaustoimistolle. " Amelie naurahti.
" Kiitti. " virnistin ja vilkaisin maneesista poistuvaa kaksikkoa. Knut oli kyllä symppis, vaikka olinkin yllättynyt Amelien valitessa itselleen tuollaisen ponin.

Laitoin Faustin töihin kunnolla Iivarin oppien mukaan - lisäksi olin opettanut sitkeästi kumartamista ja muita venyttäviä temppuja. Kaikki tuntui sujuvan tänään ilman suurempia vääntöjä. Olin suorastaan yllättynyt orin yhteistyöhalukkuudesta. Olin kai yliarvioinut Faustin energisyyden.

Ikuisesti ei mielenkiinto nuorella kuitenkaan riittänyt. Päätin palkita antamalla orin toteuttaa itseään.
" Ai, eikö riehuminen kiinnostakaan kun ei ole yleisöä? " tuhahdin ori seisoessa kuin kivipatsas, kun olin irrottanut liinan ja ohjat. Kyllä sitä nyt sitten seistiin nätisti kun ei tarvinnut. Taputin hevosta huvittuneena kaulalle ja kävelin sitten kauemmaksi. Faust lähti kulkemaan ympäri maneesia lähinnä maata haistellen, ja sitten piehtaroimaan asettuen.

" Kukaan ei kyllä näkemättä uskoisi. " ehdin tuhahtamaan, ennen kuin tutumpi puoli orista ryömi esiin maasta nousemisen myötä. Hypähdyksen saattelemana alkoi pukkilaukka. Ihailin Faustia turvallisen välimatkan päästä. Andalusialainen näytti lähes majesteettiselta laukatessaan pää kaarella pöllyävän hiekan keskellä. Mieleen hiipi tosin myös huoli hevosen kiinnisaamisesta, ja siitä, millaiset höykytykset saisin maneesin kunnosta. Kaipa pitäisi tarjoutua lanausavuksi hyvitykseksi.

Ei ori kauaa jaksanut riehua yksikseen. Muutaman kierroksen jälkeen Faust tuli luokseni varsin omatoimisesti, kuin ilmoittaen, että oli saanut tarpeekseen. Kehuin oria vuolaasti kiinnittäessäni liinan jälleen kiinni ja lähtiessäni takaisin tallia kohti. Ori tuntui jopa aavistuksen väsähtäneeltä astellessaan vierelläni - noh, olihan se pään käyttö nuorelle raskasta.

" Hetkinen Faust... " hymähdin tallin ovella. " Ei yhtäkään pystyyn hyppäämistä! " juhlistin tajutessani tilanteen. Faust oli kyllä ansainnut tästä ainakin porkkanan - tai parikymmentä.


// 🎉 Fausthan oli melkein kuin normaali, hyväkäytöksinen, aikuinen ori! Maastatyöskentelystä on selkeästi ollut apua, yhteistä säveltä on alkanut löytymään. Vaikka rajat onkin rakkautta, on Gretchen ihan asian ytimessä siinä ettei kovemmilla välineillä saavuteta mitään pysyvää. Tätä menoa näistä kahdesta tulitukasta tulee vielä hyvä pari: tuskin menee pitkään kun Gretchen voidaan jo nähdä tanssittamassa Faustia mezairin muodossa, onhan se tämän orin selkeä bravuuri.
+ 9p. suoritetusta haasteesta ja + 3p. kirjoituksesta. - YP

" Anteeks, en huomannut, että tulette sieltä! " Zoja pahoitteli saapuessaan Lunan kanssa tallinovesta. Faust alkoi välittömästi etusellaan kuopimaan ja hypähtelemään matalan hörähtelyn korskahtelun säestämänä, vaikka Lunaa ei selvästi kiinnostanut pätkääkään.
" Ei se mitään, Faust nyt vaan on yks hormonihirviö. Pitää sen silti opetella taas käyttäytymään." lausahdin loihtien hymyn kasvoilleni orin hypähtelystä huolimatta. Hevosen ryhti nousi entisestään, ja Faust tuntui suorastaan valtavalta vierellä. Kevään tullen tätä punaista lohikäärmettämme ei tuntunut mikään muu kiinnostavankaan kun tallin tammakanta, joten taivaissa heiluva pää tulisi todennäköisesti alas taivaista joskus syksyllä. No, oli se ainakin entistä komeampi, mutta Faust tuntui unohtavan ihmisen olemassaolon vähän turhankin helposti, joten varpaani olivat viime aikoina olleet aika kovilla - ehkäpä pitäisi harkita viimeinkin niitä teräskärkisiä kenkiä? Kesä oli jo pitkällä, mutta Faustin morsiamen metsästystä se ei tuntunut häiritsevän yhtään.

Lunaa ei paljoa Faustin esitys kiinnostanut, vaan tamma seurasi kadehdittavan tyynesti Zojaa tämän kiirehtiessä alta pois. Olin todennut orin kanssa parhaimmaksi tavaksi vain kiiruhtaa häiriötekijästä ohi jämäkästi. Nyin orin pään itseni suuntaan, kun Faust oli selvästi jäänyt haikailemaan vielä Lunan perään. Sain kuitenkin johdateltua orin mukaani ja sidoin hevosen käytävälle kiinni.

Tänään ei olisi luvassa mitään puunaamista kummempaa - pitäisi tehdä Faustin varustekaapillekin (vähän) myöhästynyt kevätsiivous ja huoltaa satula, sekä suitset kunnolla...
Kuulin tervehdyksen Unon karsinasta, jonka tunnistin Ilonaksi.
" Moi, mites menee? " virnistin toiselle. " Ei tässä sen kummempia. Näitkö jo Claven mustangin? "
" En, saiko se sen vihdoin hommattua? Pitää ehdottomasti käydä vilkaisemasa! " lausahdin hieman yllättyneenä. Ei mies ollut hiiskunutkaan uuden hevosen löytämisestä.
" Mites herra von Hoffrénin kanssa? " virnistin. " Ai että on hienoa olla oikeassa, mä niin tiesin, että teillä on jotain! " kiusasin lisää huomatessani Ilonan lähinnä irvistävän vastaukseksi. En saanut juuri mitään Ilonasta irti asiaan liittyen, joten päätin luovuttaa.
" Miehistä puheen ollen, onko sun mielestä Jeremy on ollut jotenkin vähän outo Masqueraden jälkeen, vai oonko se vaan mä? " päätin kysyä. Aluksi oli tuntunut, että mies oli suurin piirtein vältellyt minua ja nyttemminkin välimme olivat olleet jotenkin omituiset. En vaan osannut määritellä tarkemmin miten. Olisin halunnut kysyä toiselta lisää kaikesta mistä tuo oli avautunut juhlissa, mutta en ollut saanut tilaisuutta.
" Ei mun mielestä. " Ilona kohautti olkiaan.
" Ehkä sitten vaan sun seurassa? Tosin, näytti teillä ainakin siellä Masquaradessa synkkaavan varsin hyvin. " nainen virnisti silmäänsä iskien. Käännyin harjaamaan Faustia väistääkseni Ilonan katseen ja mahdollisen oman punastumiseni. Tämä piikittely oli kyllä paljon hauskempaa toisin päin.
" Jaa-a, paha sanoa. " tokaisin vain olkiani kohauttaen.
" Palataan asiaan, lähden Unon kanssa lenkille. " Ilona totesi. " Joo, pitäkää hauskaa. " huikkasin naisen perään ja syvennyin vihdoin Faustin puoleen kunnolla. Ori oli kyllä huomannut tilaisuutensa vääntelehtiä käytävällä miten huvittaa, ja jouduinkin esitöikseni suoristamaan poikittain käytävälle siirtyneen hevosen.
" Faust nyt oikeasti, anna mulle edes viisi minuuttia niin, että sä vaan seisot, etkä kokoajan touhua jotain! " tuhahdin orille tuntiessani taas hampaanreunat hupullani saadessani vihdoin orin seisomaan nätisti.

Loppujen lopuksi sain orin kuitenkin puunattua ja lähdin viemään Faustia kohti tarhoja. Tammojen suhteen ei tarvinnut tällä kertaa vaivata päätään - niinpä oriparka päätti pullistella tarhassaan seisoskelevalle Dukelle. Musta ori skannasi Faustia päästä jalkoihin, mutta tuntui toteavan, ettei Faust ollut merkittävä vastus vanhemmalle herralle.
Riario kadehdittavan harjansa kanssa saapui aidan vierelle myös seuraamaan tilannetta ja siitähän vasta Faust saikin tuultaan alleen. Lähdin määrätietoisesti viemään Faustia kohti tarhaan pakottaen orin huomion itseeni, ennen kuin jäisin totaalisesti jalkoihin. Ori yritti ottaa äkkilähtöjä Riarion aidalle, mutta pysyi onnekseni käsissä ja sain hevosen kuskattua omaan tarhaansa.
" Siellä voit riehua ihan niin paljon kun lystää. " tuhahdin hevoselle sulkiessani portin perässämme ja suunnatessani takaisin talliin. Vielä olisi se varusteiden siivous edessä...

Projektiin meni vähemmän aikaa kun olin odottanut. Harjat ja kaappi oli nopeasti putsattu. Suitsien kokoaminen rasvailujen jälkeen tuotti hieman päänvaivaa. Viime kerrasta olikin jo aikaa... Pyörittelyn jälkeen kaikki oli kuitenkin paikallaan, ja voitonriemuisena pääsinkin ripustaman suitset paikalleen.

Ehdin jo uppoutumaan ajatuksiini haahuillessani kohti orien tarhoja. Kotiin palaaminen ei vielä huvittanut, joten päätin käydä vielä moikkaamassa Faustia ennen lähtöä. Voisihan sitä käydä tsekkaamassa sen Claven uuden hevosenkin.
Havahduin ajatuksistani kun tunsin melkein kompastuvani johonkin. Sain juuri ja juuri tasapainon säilytettyä muutaman hypähdyksen jälkeen ja katsahdin jalkoihini. Loukkaantuneen näköinen musta vuohi tuijotti tuimana takaisin.
" Voi anteeksi pieni. " lausahdin pässille kyykkyyn laskeutuen ja kättäni tälle tarjoten sovittelevasti. " Ihme etten seivästänyt itseäni noihin sarviin. " mutisin itsekseni mustan eläimen uhkaviin sarviin katseeni suunnaten. Pässi päätti selvästi skipata rapsuttelut ja lähti kopein askelin paikalta. En epäilisi yhtään vaikka noin määrätietoiset askeleet suuntaisivat puhkomaan pari reikää autoni renkaisiin kostoksi.
" Se on ihan symppis oikeasti." kuulin Fricisin äänen takaani lausahtavan. " Vaikea uskoa. " tokaisin kääntyen toisen puoleen.
" Oilisiko sulla hetki tai vähän pidempi hetki ylimärästä aikaa?" blondi kysyi. " Mun pitäisi treenata tänään näyttöö varten tänään, mutta multa meinaa loppuu aika. Pitäis lähtee niinkun asap, mutta pari hommaa vielä hoitamatta. Mietin vaan, et jos ehtisit vähän auttaa. Ei siis oo kun pari karsinaa ottamatta. " Fricis selitti lähes yhteen hengenvetoon.
" Näyttö? " kysyin päätäni kallistaen. " Mut joo, totta kai mä voin pari karsinaa ottaa, ei mitään ongelmaa. " totesin sitten. Eihän minulla mikään kiire ollut.
" Selitän myöhemmin, kiitti oikeesti! Uulan ja Leon karsinat olisi vielä ottamatta. " Fricis huikkasi ilme selvästi kirkastuen.

Eikä aikaakaan kun löysin itseni talikon varresta Ziraffen karsinasta. Uulan karsina oli ollut nopea juttu, eikä tämäkään onneksi mitenkään pommin jäljiltä ollut. Tallityöt oli muutenkin varsin terapeuttista puuhaa, vaikken kyllä ihan pelkäksi tallityöntekijäksi enää lähtisi.
Tallin hiljaisuuden rikkoi vierestä kuuluva tuhahdus. Vilkaisin karsinan ovelle, ja huomasin happaman oloisen Noran ja tämän mielenkiintoisen värisen ratsun.
" Anteeksi, tää on ihan just valmis! " pahoittelin ja tasoitin vielä karsinan mahdollisimman vauhdikkaasti naisen tieltä pois kärryjen kanssa siirtyen. En ollut kuulemani perusteella saanut Norasta mitään kauhean ystävällistä ja sosiaalista kuvaa, joten sen suuremmat small talkit voitaisiin varmasti jättää välistä tällä kertaa.

// Faust on räyhä, kamalakin, tuuliviiri — ja silti niin pirun komea, varsinkin kun se on kaikkea kolmea yhtä aikaa. Vaikka herraa selkeästi saa tennarit sauhuten ohjailla, niin aina voi ajatella kuinka hyvältä se näyttää sivustakatsojille! Allekirjoittaneella saattaapi olla itse asiassa työn alla astetta leiskuvaisempi kuva tästä kaksikosta... 🔥

On suoranaisen liikuttavaa, miten paljon Friciä tahdotaan auttaa, siitäkin huolimatta millainen ajattelematon törppö tuo välillä on. Gretchenin ystävällisyys palkitaan varmasti vielä joskus.

+ 3p. tekstistä, +6p. suoritetusta haasteesta ja vielä piilomerkki ansaittu Abraxasin töytäisemisestä - YP