Post by Iivari on Jul 21, 2020 5:41:18 GMT
Ratsun kokoaminen ja oikeaoppinen muoto 10.08.2020
Maanantaina klo 18:00 Zenin maneesissa järjestetään kaikille avoin tilaisuus toisintona alkukesän suljetusta tilaisuudesta, jossa perehdymme hevosen kokoamiseen klassisessa mielessä. Tutkimme mitä hevosen kehossa tapahtuu sen kootessa itseään, miksi sen naapurin Penan puskaratsunkin tulisi osata tehdä niin, ja kuinka voimme pyytää kokoamista niin maasta kuin satulastakin.
Tilaisuus on avoinna kaikille, niin ulkopuolisille kuin tallin jäsenille. Ratsukkopaikkoja on vain kolme (3) opetuksen laadun takaamiseksi — näin jokainen saa vähintään 20 min yksilöityä neuvontaa. Kuunteluoppilaiden määrää ei ole rajattu, ja parvelle on vapaa pääsy.
Osallistuja saa itse päättää, tahtooko hän suorittaa tehtävät maasta tahi satulasta. Satulan voi laittaa varmuuden vuoksi mikäli ei osaa heti sanoa, tahtooko nousta selkään vaiko ei.
Varustuksena kaikille hevosille (myös maastatyöstettäville) on kapsoni ja kankisuitsitus, ratsastajalle pitkä raippa (min. 110 cm). Mikäli osallistujan omalta hevoselta ei kapsonia löydy, voidaan se tallin puolesta lainata.
Pähkinänkuoressa
Osallistuminen tapahtuu tähän/Keskustan ketjuun viimeistään 09.08.2020. Ilmoita osallistujan sekä ratsun nimi muodossa Ratsastaja - Ratsu ja täytä tämä lomake . Osallistujia otetaan maksimissaan 4 kpl opetuksen laadun takaamiseksi. Mikäli kysyntää on, voidaan perustaa myös uusi ryhmä.
Hoitajat saavat osallistua tahtoessaan omilla nimikkohevosillaan.
Mikäli et pysty osallistumaan omalla hevosellasi/hoidokillasi tunnille, seuraavia hevosia on mahdollista lainata: Esmeralda, Topazio, Hesato tai Tuure.
Täytettävä lomake
Osallistujat
1. Jeremy & Rubina
2. Ilona & Reina
3.
Tekstit
Kaksi kimoa tammaa muistuttivat nopeasti katsottuna toisiaan ulkonäöltään, eikä päänsisäiset näkymätkään poikenneet kovin etäisesti toisistaan. Happamuus ei tänään helteisessä päivässä ollut ihmekään, sillä luultavasti myös kaksijalkaisia kuumuus painosti aivan yhtäläisesti kuin hevosiakin. Edes maneesin rapatut kiviseinät eivät pystyneet pitämään sisätilojen normaalia viileyttä — kesää ei käynyt pakeneminen.
Kummallekin ohjaajalle (jotka Iivari oli kuumuuden vuoksi patistanut työskentelemään maasta vaivaantumatta edes kysymään olivatko nuo ylipäätänsä harkinneet nousevansa ratsaille) tehtävät tulisivat olemaan tuttujakin tutumpia, Rubylle myös, joten loppujen lopuksi ainoa uusi aiheen äärellä oli Reina-tamma.
Alkupuheet olivat niukat, osittain osallistujille tutusta aiheesta johtuen, osittain opettajan tukalasta olotilasta. Kesäkuuma ei ollut vaatekerroksiin sitkeän turhamaisesti verhoutuvan Iivarin sää. Pyyhkiessään hikeä otsaltaan jo ensimmäisten kävelemiensä kierrosten jälkeen hän ei voinut kuin toivoa pääsevänsä tänään helpolla.
Jeremy & Ruby
Déjà-vu. Tätä selkeämmin kyseistä tilaa ei voisi kuvailla, kun Ruby polki jalallaan kiukkuisena maata täsmälleen samalla tavalla kuin alkukesästä, samassa tehtävässä, samoissa varusteissa, melkein jopa samassa kohtaa maneesia. Eräs hulluuden määritelmistä oli odottaa erilaista lopputulosta samaisista tilanteista: oliko tässä siis lahoamassa Jeremy vai Ruby?
Iivari ei ainakaan, sillä hän ei jaksanut pessimistisenä odottaa mitään uutta auringon alla. Tähdet olivat taivaalla, maa jalkojen alla ja Rubyn naama nutturalla— kolme vakaata asiaa jotka olivat varmoja kuin japanilaiset luotijunat. Kuuman sään olisi voinut luulla vievän mehut niin ettei kladrub jaksaisi herjata, mutta olikin käynyt päin vastoin: nihkeä olotila sai kaviot ja hampaat iskemään kipinää entistä hurjempina. Jeremylle oli kuitenkin annettava myönnytystä hänen toimiaan seuratessa, sillä nuori mies pysyi tyyneenä kuin viilipytty vaikka narun päässä näytti olevan enemmän lohikäärme kuin hevonen. Se tuntui raivostuttavan blippaavaa Rubyä entistäkin enemmän, sillä sitä olisi selkeästi huvittanut saada hieman vastakaikua päästääkseen myrskyn raivomaan. Mutta kun ei niin ei. Jeremy ohjasi jokaisen kiukunpuuskan jälkeen kimon takaisin tehtäviin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja tuhlattuaan puolet ajasta turhaan keuhkoamiseen Ruby lopulta heitti pyyhkeen kehään.
"Esimerkillistä toimintaa Kajanteelta."
Kehu oli ehkä vain kolmen sanan mittainen, mutta arvossaan sitäkin suurempi. Verrattuna kevääseen, jolloin parin työskentely vaikutti välillä enemmän vanhan avioparin kinaamiselta, tämä oli jo suuri edistysaskel — ja se johti entistä suurempiin. Viimeisen 20 minuutin aikana Rubystä kuoriutui nimittäin jo aivan vaikuttava ratsu, siitäkin huolimatta että se edelleen protestoi vähäiseenkin ärsyttämiseen vetämällä korvat niskaan, lyömällä jarrut kiinni ja viuhtomalla hännällään. Paine pois, tilanne nollaksi ja työ jatkui siitä mihin jäikin. Kaikki kolme askellajia lyhenivät ja nousivat ylös kiitettävästi, jopa käynti. Pitkiä pätkiä ei kasaamisia saatu aikaiseksi, mutta eipä tanssia tarvinnutkaan metritolkulla esittää: jo muutama tasapainoinen askel pienellä polvikulman muutoksella oli iso asia, kun puhuttiin pitkä- ja matalaselkäisestä vaunuhevosesta.
"Säilytä oman askeleen rytmi. Älä ajattele miltä näytät muiden silmissä, keskity pitämään oma energia korkeana ja säilyttämään se myös hevosessa" Iivari ohjeisti tietäen tasan tarkkaan mistä puhui. Hän oli turhankin usein joutunut ongelmiin mietittyään näyttikö naurettavalta tapaillessaan laukka-askelia. Sanonta "mene ja ota hevonen mukaasi" sattui vain olemaan harvinaisen osuva varsinkin maasta käsin työstäessä. Toki myös satulassa.
Kapsonkättä kohottamalla pystyi houkuttamaan hevosta nostamaan etuosaansa, mikäli se oli merkin oppinut. Ruby tiesi kyllä mitä siltä haettiin, mutta kovin helposti se tuntui silti nojautuvan ryntäitä vasten. Siitä löytyi myös tehtävä itsenäiseen harjoitteluun: paino pois etuosalta. Jos jaksaminen ei muuhun riittänyt, niin vähintään tallin käytävällä rutiininomaisesti painonsiirtoja eteen ja taakse auttaisi alkuun. Luultavasti myös kelien viileneminen toisi helpotusta harjoitteluun. Rubyn kohdalla tietenkin vain jos tähtien asentokin olisi samalla oikea ja myötätuuli puhaltaisi...
Ilona & Reina
Maneesissa oli kaksi herkkäsieluista kimoneitiä samalla mielialalla. Reinaa ei helle tuntunut niin painostavan, mutta epäonnistumisia se tuntui sietävän entistäkin huonommin. Alun entusiasmi muuttui happamaksi tammailmeeksi heti kun Ilona erehtyi ensimmäisen kerran korjaamaan rungon suuntaa lämmittely-ympyröillä. Erona ulkonäkökaimaan oli vain se, ettei Reinalla mennyt kuppi aivan yhtäläisen pahasti nurin: sen sijaan olotila muuttui vain kireäksi ja vastahakoiseksi.
Koska kokoaminen alkeellisimmassakaan muodossa — pysähdyksessä — ei voinut onnistua ilman sitä paljon rummutettua rentoutta, oli henkinen solmu avattava ennen varsinaiseen teemaan sukeltamista. Reinan kaltaisen tamman kanssa se oli tehtävä pikkiriikkisin askelin, hätiköimättä ja vuoraten kaikki vaaleanpunaiseen hattaraan ja sateenkaariin. Korjaukset oli tehtävä niin hienovaraisesti ettei hevonen tajunut itse tulevansa korjatuksi: taivutusta parantaa raipan sijasta tuomalla etuosaa hieman sisään, nostaa tempoa pysäyttämällä ja ottamalla kokonaan uusiksi... Mitä tahansa, kunhan Reinalle ei tulisi tunnetta siitä että hänen korkeuttaan tässä rajoitetaan. Toki asenne tulisi saada koulutuksella pois, mutta tähän hätään oli kehiteltävä soveltavia keinoja jotta eteenpäinviemistä voisi ylipäätänsä tapahtua. Oli helppoja, suoria hämäläishevosia, ja sitten savoslaisittain niin kieroja mutkuja ettei niistä ottanut selvää maisterikääntäjäkään. Ei ollut epäselvää, kumpaan kastiin Ilonan kaunotar kuului.
Pikkuhiljaa Reina alkoi pehmenemään. Se sieti ryhdin nostamista ja taivutuksen parantamista jopa raipan kanssa, mikäli oli tarpeeksi jotta ratsukko pääsisi kastamaan varpaitaan kokoamisen kanssa. Olihan tamma vielä aivan alkutaipaleilla, mutta joskus ja jostakin oli aloitettava — miksipä ei siis tänään painonsiirtojen kanssa?
"Älä työnnä" oli ensimmäinen tärkeä asia Reinaa ryhdistäessä. Se selkeästi sieti keskivertohevosta vähemmän painetta kasvoillaan, mikä teki harjoituksen aloittamisesta hankalaa. Se helposti nojasi kättä vasten, jolloin apuna olisi ollut normitilanteena pitää ote stabiilina ja poikkiraippa ryntäillä pyytämässä pientä nytkähdystä taakse. Tämän leidin kanssa ei kämmentä voinut pitää nenäpiillä lainkaan, mikä pisti Ilonan varsinaiseen tasapainotteluun: ei liikaa raippaa ettei siirto lipsahda peruutukseksi, mutta jotain pitäisi silti tapahtua.
"Kokoaminen alkaa hyvästä pysähdyksestä, ja se taas koostuu kolmesta osasta: takajalat alla, suora runko ja ryhdikäs edestä. Yritä uudestaan, suorempana."
Reina tuntui vastaavan raipan pyyntöön nostaa etuosaa ryhdistäytymällä miten se parhaiten tiesi — pyöristämällä niskaa ja laskemalla turpaa. Huomauttelemaan ei kuitenkaan voinut käydä kriittisen hetken herkän balanssin säilyttämiseksi, joten oli vain pidettävä suu supussa ja odotettava että tamma vahingossa nytkähti taakse ja ehkä jopa hieman avasi itseään edestä. Kehuja oli tästä sadeltava hevoselle kuin mannaa taivaalta.
Muutaman millin siirrot saivat riittää täksi kerraksi: vaatisi satoja ja taas satoja toistoja, että Reina löytäisi vakauden ja pystyisi tarjoamaan silminnähtyä painonsiirtoa, joita vaadittaisiin kymmenen kertaa samainen satojen määrä ennen kuin niistä kehittyisi oikea kokoaminen paikallaan. Hevosen kouluttaminen ei todellakaan ollut lyhytpinnaisten hommaa.
Maanantaina klo 18:00 Zenin maneesissa järjestetään kaikille avoin tilaisuus toisintona alkukesän suljetusta tilaisuudesta, jossa perehdymme hevosen kokoamiseen klassisessa mielessä. Tutkimme mitä hevosen kehossa tapahtuu sen kootessa itseään, miksi sen naapurin Penan puskaratsunkin tulisi osata tehdä niin, ja kuinka voimme pyytää kokoamista niin maasta kuin satulastakin.
Tilaisuus on avoinna kaikille, niin ulkopuolisille kuin tallin jäsenille. Ratsukkopaikkoja on vain kolme (3) opetuksen laadun takaamiseksi — näin jokainen saa vähintään 20 min yksilöityä neuvontaa. Kuunteluoppilaiden määrää ei ole rajattu, ja parvelle on vapaa pääsy.
Osallistuja saa itse päättää, tahtooko hän suorittaa tehtävät maasta tahi satulasta. Satulan voi laittaa varmuuden vuoksi mikäli ei osaa heti sanoa, tahtooko nousta selkään vaiko ei.
Varustuksena kaikille hevosille (myös maastatyöstettäville) on kapsoni ja kankisuitsitus, ratsastajalle pitkä raippa (min. 110 cm). Mikäli osallistujan omalta hevoselta ei kapsonia löydy, voidaan se tallin puolesta lainata.
Pähkinänkuoressa
- Maanantaina 10.08.2020, VIP 09.08.2020. Tunti alkaa klo 18:00, paikalla on oltava ennen opettajan saapumista.
- Opetuksesta vastaa Iivari von Hoffrén
- Avoinna kaikille. Hevosen ei tarvitse olla pitkälle koulutettu, sillä etenemme jokaisen ratsukon kohdalla yksittäin. Toisen kanssa käymme läpi painonsiirron alkeita, toisen passage-siirtymiä. Ratsastajalta vaaditaan perusratsastustaito ja jonkin verran kehonhallintaa.
- Osallistuminen tapahtuu ilmoittautumalla ja täyttämällä lyhyt lomake, jonka vastausten perusteella muodostuu opetuksen sisältö.
- Jokainen osallistujaa min. 100 sanan mittaisen valmennuskertomuksen ja Maastaharjoittaja/Taiteenharjoittaja-merkin, riippuen tunnin suoritustavasta.
Maastaharjoittaja ja/tai Taiteenharjoittaja
OsallistuminenOsallistuminen tapahtuu tähän/Keskustan ketjuun viimeistään 09.08.2020. Ilmoita osallistujan sekä ratsun nimi muodossa Ratsastaja - Ratsu ja täytä tämä lomake . Osallistujia otetaan maksimissaan 4 kpl opetuksen laadun takaamiseksi. Mikäli kysyntää on, voidaan perustaa myös uusi ryhmä.
Hoitajat saavat osallistua tahtoessaan omilla nimikkohevosillaan.
Mikäli et pysty osallistumaan omalla hevosellasi/hoidokillasi tunnille, seuraavia hevosia on mahdollista lainata: Esmeralda, Topazio, Hesato tai Tuure.
Täytettävä lomakeOsallistujat
1. Jeremy & Rubina
2. Ilona & Reina
3.
Tekstit
Kaksi kimoa tammaa muistuttivat nopeasti katsottuna toisiaan ulkonäöltään, eikä päänsisäiset näkymätkään poikenneet kovin etäisesti toisistaan. Happamuus ei tänään helteisessä päivässä ollut ihmekään, sillä luultavasti myös kaksijalkaisia kuumuus painosti aivan yhtäläisesti kuin hevosiakin. Edes maneesin rapatut kiviseinät eivät pystyneet pitämään sisätilojen normaalia viileyttä — kesää ei käynyt pakeneminen.
Kummallekin ohjaajalle (jotka Iivari oli kuumuuden vuoksi patistanut työskentelemään maasta vaivaantumatta edes kysymään olivatko nuo ylipäätänsä harkinneet nousevansa ratsaille) tehtävät tulisivat olemaan tuttujakin tutumpia, Rubylle myös, joten loppujen lopuksi ainoa uusi aiheen äärellä oli Reina-tamma.
Alkupuheet olivat niukat, osittain osallistujille tutusta aiheesta johtuen, osittain opettajan tukalasta olotilasta. Kesäkuuma ei ollut vaatekerroksiin sitkeän turhamaisesti verhoutuvan Iivarin sää. Pyyhkiessään hikeä otsaltaan jo ensimmäisten kävelemiensä kierrosten jälkeen hän ei voinut kuin toivoa pääsevänsä tänään helpolla.
Jeremy & Ruby
Déjà-vu. Tätä selkeämmin kyseistä tilaa ei voisi kuvailla, kun Ruby polki jalallaan kiukkuisena maata täsmälleen samalla tavalla kuin alkukesästä, samassa tehtävässä, samoissa varusteissa, melkein jopa samassa kohtaa maneesia. Eräs hulluuden määritelmistä oli odottaa erilaista lopputulosta samaisista tilanteista: oliko tässä siis lahoamassa Jeremy vai Ruby?
Iivari ei ainakaan, sillä hän ei jaksanut pessimistisenä odottaa mitään uutta auringon alla. Tähdet olivat taivaalla, maa jalkojen alla ja Rubyn naama nutturalla— kolme vakaata asiaa jotka olivat varmoja kuin japanilaiset luotijunat. Kuuman sään olisi voinut luulla vievän mehut niin ettei kladrub jaksaisi herjata, mutta olikin käynyt päin vastoin: nihkeä olotila sai kaviot ja hampaat iskemään kipinää entistä hurjempina. Jeremylle oli kuitenkin annettava myönnytystä hänen toimiaan seuratessa, sillä nuori mies pysyi tyyneenä kuin viilipytty vaikka narun päässä näytti olevan enemmän lohikäärme kuin hevonen. Se tuntui raivostuttavan blippaavaa Rubyä entistäkin enemmän, sillä sitä olisi selkeästi huvittanut saada hieman vastakaikua päästääkseen myrskyn raivomaan. Mutta kun ei niin ei. Jeremy ohjasi jokaisen kiukunpuuskan jälkeen kimon takaisin tehtäviin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja tuhlattuaan puolet ajasta turhaan keuhkoamiseen Ruby lopulta heitti pyyhkeen kehään.
"Esimerkillistä toimintaa Kajanteelta."
Kehu oli ehkä vain kolmen sanan mittainen, mutta arvossaan sitäkin suurempi. Verrattuna kevääseen, jolloin parin työskentely vaikutti välillä enemmän vanhan avioparin kinaamiselta, tämä oli jo suuri edistysaskel — ja se johti entistä suurempiin. Viimeisen 20 minuutin aikana Rubystä kuoriutui nimittäin jo aivan vaikuttava ratsu, siitäkin huolimatta että se edelleen protestoi vähäiseenkin ärsyttämiseen vetämällä korvat niskaan, lyömällä jarrut kiinni ja viuhtomalla hännällään. Paine pois, tilanne nollaksi ja työ jatkui siitä mihin jäikin. Kaikki kolme askellajia lyhenivät ja nousivat ylös kiitettävästi, jopa käynti. Pitkiä pätkiä ei kasaamisia saatu aikaiseksi, mutta eipä tanssia tarvinnutkaan metritolkulla esittää: jo muutama tasapainoinen askel pienellä polvikulman muutoksella oli iso asia, kun puhuttiin pitkä- ja matalaselkäisestä vaunuhevosesta.
"Säilytä oman askeleen rytmi. Älä ajattele miltä näytät muiden silmissä, keskity pitämään oma energia korkeana ja säilyttämään se myös hevosessa" Iivari ohjeisti tietäen tasan tarkkaan mistä puhui. Hän oli turhankin usein joutunut ongelmiin mietittyään näyttikö naurettavalta tapaillessaan laukka-askelia. Sanonta "mene ja ota hevonen mukaasi" sattui vain olemaan harvinaisen osuva varsinkin maasta käsin työstäessä. Toki myös satulassa.
Kapsonkättä kohottamalla pystyi houkuttamaan hevosta nostamaan etuosaansa, mikäli se oli merkin oppinut. Ruby tiesi kyllä mitä siltä haettiin, mutta kovin helposti se tuntui silti nojautuvan ryntäitä vasten. Siitä löytyi myös tehtävä itsenäiseen harjoitteluun: paino pois etuosalta. Jos jaksaminen ei muuhun riittänyt, niin vähintään tallin käytävällä rutiininomaisesti painonsiirtoja eteen ja taakse auttaisi alkuun. Luultavasti myös kelien viileneminen toisi helpotusta harjoitteluun. Rubyn kohdalla tietenkin vain jos tähtien asentokin olisi samalla oikea ja myötätuuli puhaltaisi...
Ilona & Reina
Maneesissa oli kaksi herkkäsieluista kimoneitiä samalla mielialalla. Reinaa ei helle tuntunut niin painostavan, mutta epäonnistumisia se tuntui sietävän entistäkin huonommin. Alun entusiasmi muuttui happamaksi tammailmeeksi heti kun Ilona erehtyi ensimmäisen kerran korjaamaan rungon suuntaa lämmittely-ympyröillä. Erona ulkonäkökaimaan oli vain se, ettei Reinalla mennyt kuppi aivan yhtäläisen pahasti nurin: sen sijaan olotila muuttui vain kireäksi ja vastahakoiseksi.
Koska kokoaminen alkeellisimmassakaan muodossa — pysähdyksessä — ei voinut onnistua ilman sitä paljon rummutettua rentoutta, oli henkinen solmu avattava ennen varsinaiseen teemaan sukeltamista. Reinan kaltaisen tamman kanssa se oli tehtävä pikkiriikkisin askelin, hätiköimättä ja vuoraten kaikki vaaleanpunaiseen hattaraan ja sateenkaariin. Korjaukset oli tehtävä niin hienovaraisesti ettei hevonen tajunut itse tulevansa korjatuksi: taivutusta parantaa raipan sijasta tuomalla etuosaa hieman sisään, nostaa tempoa pysäyttämällä ja ottamalla kokonaan uusiksi... Mitä tahansa, kunhan Reinalle ei tulisi tunnetta siitä että hänen korkeuttaan tässä rajoitetaan. Toki asenne tulisi saada koulutuksella pois, mutta tähän hätään oli kehiteltävä soveltavia keinoja jotta eteenpäinviemistä voisi ylipäätänsä tapahtua. Oli helppoja, suoria hämäläishevosia, ja sitten savoslaisittain niin kieroja mutkuja ettei niistä ottanut selvää maisterikääntäjäkään. Ei ollut epäselvää, kumpaan kastiin Ilonan kaunotar kuului.
Pikkuhiljaa Reina alkoi pehmenemään. Se sieti ryhdin nostamista ja taivutuksen parantamista jopa raipan kanssa, mikäli oli tarpeeksi jotta ratsukko pääsisi kastamaan varpaitaan kokoamisen kanssa. Olihan tamma vielä aivan alkutaipaleilla, mutta joskus ja jostakin oli aloitettava — miksipä ei siis tänään painonsiirtojen kanssa?
"Älä työnnä" oli ensimmäinen tärkeä asia Reinaa ryhdistäessä. Se selkeästi sieti keskivertohevosta vähemmän painetta kasvoillaan, mikä teki harjoituksen aloittamisesta hankalaa. Se helposti nojasi kättä vasten, jolloin apuna olisi ollut normitilanteena pitää ote stabiilina ja poikkiraippa ryntäillä pyytämässä pientä nytkähdystä taakse. Tämän leidin kanssa ei kämmentä voinut pitää nenäpiillä lainkaan, mikä pisti Ilonan varsinaiseen tasapainotteluun: ei liikaa raippaa ettei siirto lipsahda peruutukseksi, mutta jotain pitäisi silti tapahtua.
"Kokoaminen alkaa hyvästä pysähdyksestä, ja se taas koostuu kolmesta osasta: takajalat alla, suora runko ja ryhdikäs edestä. Yritä uudestaan, suorempana."
Reina tuntui vastaavan raipan pyyntöön nostaa etuosaa ryhdistäytymällä miten se parhaiten tiesi — pyöristämällä niskaa ja laskemalla turpaa. Huomauttelemaan ei kuitenkaan voinut käydä kriittisen hetken herkän balanssin säilyttämiseksi, joten oli vain pidettävä suu supussa ja odotettava että tamma vahingossa nytkähti taakse ja ehkä jopa hieman avasi itseään edestä. Kehuja oli tästä sadeltava hevoselle kuin mannaa taivaalta.
Muutaman millin siirrot saivat riittää täksi kerraksi: vaatisi satoja ja taas satoja toistoja, että Reina löytäisi vakauden ja pystyisi tarjoamaan silminnähtyä painonsiirtoa, joita vaadittaisiin kymmenen kertaa samainen satojen määrä ennen kuin niistä kehittyisi oikea kokoaminen paikallaan. Hevosen kouluttaminen ei todellakaan ollut lyhytpinnaisten hommaa.
Lomakkeen täytän sit myöhemmin parenmalla ajalla..
Tamma kaipaa paljon treeniä. 
vähän risukkoa valon edessä...