Masquerade 13.06.2020

12.06.2020 - Shoppailua kera Fricis & Amelie

Olin päätynyt Amelien ja Fricin kanssa ostoksille. Olin kuullut nuorten juttelevan jotain masquarade suihin liittyvästä shoppailusta ja tiedustelin jos olisin voinut liittyä heidän seuraansa, sillä en oikein tuntenut Saulkrastia ja toisaalta minulla ei myöskään ollut mitään kokemusta puvun ostamisesta. Näinpä olimme päätyneet Saulkrastin keskustassa olevaan liikkeeseen, jossa minua oltiin, tottunein ottein autettu puvun valinnassa, samalla kun Amelie ja Fricis olivat makutuomareina.

Fric yllätti kommenteillaan ja nuoresta olikin apua, vaikka omalle tyylilleen uskollisena toinen yrittikin laukoa jotain muka hauskoja kommentteja aina väleihin. En halunnut valita kipsini vuoksi perinteisiä ajanjaksolle polvihousuja, vaan päädyin ihan perinteisiin pitkiin puvunhousuihin, jotka peittäisivät kipsini täydellisesti ja sitä ei edes huomaisi. Modernimmasta mallistosta valitsin vielä kauluksettoman pitkähihaisen puvunpaidan.


Kipsini vuoksi, en halunnut valita mitään pidemmän mallista liiviä, vaan pysyttelimme modernimman pituisissa, mutta koristeellisemmissa. Fric yritti parhaansa mukaan esitellä mitä blingimpiä ja hullumpia versioita, mutta tajusi nopeasti, että mitään sellaista ei oltaisi hakemassa. Lopulta nuori otti rekistä mustan liivin, jossa edessä risteili hopealla ja kultaisella langalla tehdyt kirjailut, jotka kulkivat edessä kiemurrellen pystysuorassa, luoden omanlaisensa kuvion. Tuo valinta ei näyttänytkään kovin huonolta ja Fric näytti yllättyneeltä, kun vihdoin ja viimein joku hänen ehdotuksistaan menikin lävitse, eikä häntä vain koko ajan ohitettu. Nuori toi liivin luokseni ja hieman kömpelösti taiteilin sen valkoisen paidan päälle. Amelie auttoi liivin nappien kanssa ja näin teinin silmissä vilahtavan kateuden.


“Joo joo Fricis, vanha juttu.” yritin hakea ääneeni kuivuutta ja pyöräyttää silmiäni. Teini vastasi vain näyttämällä kieltä, samalla kun Amelie siirtyi hieman sivummalle, jotta näin itseni peilistä. Nähdessäni ulkomuotoni, en tiennyt mitä sanoa ja se oli luettavissa myös Amelien kasvoilta.

“Vaikka multa ei kysytäkään niin sanonpa silti, että näyttää hyvältä. Tää vois sopii ton liivin kans.” Fric kommentoi samalla kun toi puolipitkän takin luokseni ja auttoi sen päälleni. Takin etukappaleissa toistui sama hopean ja kullan tanssi, sekä myös kauluksessa ja hihansuissa oli samanlaista metallilankojen tanssia nähtävissä. Jos ei otettu huomioon modernilta näyttäviä puvunhousuja, sekä kainalosauvojani, näytin jo nyt paljon paremmalta kuin olin tähän mennessä näyttänyt.

“Sanoisin että näillä vetimillä uskaltaisi näyttäytyä Lady Dzelzainin bileissä.” blondin ääni kuului jostain takaani. Tutkin itseäni peilistä ja täytyi kyllä myöntää, että Vanags oli oikeassa.


Kun olimme saaneet pukuasiani hoidettua, siirryimme hankkimaan maskeja. Amelie tiesi jo liikkeeseen kävellessämme millaisen maskin tuo hankkisi, sillä nainen oli kerennyt käydä jo hypistelemässä sitä pariin otteeseen. Itse en ollut varma millaisen maskin haluaisin, mutta tällä kertaa Amelie oli se, joka osui valinnoillaan nappiin. Esiteltyään muutamaa erilaista maskia, brunette nosti esiin mustapohjaisen colombina maskin, jota reunusti mustahopea nauha ja maskin keskiosassa oli vallitsevana mustaa mattaglitteriä ja keskiosassa siihen liittyi kultaista glitteriä. Koko maskin leveydeltä kulki myös mustalla ja kultaisella glitter maalilla tehtyjä kuvioita. Maski näytti jo pelkästään naisen kädessä ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta, mutta taiteillessani sen kasvoilleni, tiesin että se olisi se oikea vaihtoehto. Vaikka asuni olikin Vanagsin kädessä olevassa pukupussissa, tiesin että maski sopisi täydellisesti.


“Plíris!” kuului molempien suusta yhtä aikaa ja en voinut kuin nyökätä. Lopulta löysimme myös vielä Fricille maskin ja olimme valmiita shoppailureissultamme.

“Mä taidan olla teille illallisen velkaa.” sanoin astuessamme kadulle ja Fric ilmoittikin heti tietävänsä pienen ravintolan lähellä. Seikkailtuamme kotoisan oloisesti liikkuvan Friciksen vanavedessä parin sivukujan kautta, tulimme viimein ravintolalle, joka oli todellakin vain paikallisten tiedossa. Ennen kuin kerkesimme edes pohtia mitä tilaisimme, oli Fric jo ladellut tilauksen tulemaan, virnuillen tuttua leveää virnettään palauttaessa katseensa meihin. Jonkin ajan päästä pöytäämme tuotiinkin muutama erilainen ruokalaji ja vietimme seuraavan reilun tunnin syöden ja jutellen seuraavan päivän juhlista. Erotessamme pääkadun varrella kiitin pariskuntaa vielä avusta, ennen kuin erosimme omiin suuntiimme. 

reffeinä 1,2,3 & 4

13.6.2020 – Masquerade

Mukana Clave, Iivari , Gretchen , Max , Vitaliya & Matthew Kajanne

”Yeah what now? Let me sleep”, mumisin puhelimeen ja tajusin etäisesti Lucasin soittavan.
”Eikö kello oo jo aika paljon Latviassa?”
”Umm, no not really why?” Hieroin silmiäni tympääntyneenä ja vilkaisin kelloa, 11 aamulla.
”Eikö sulla oo se joku masquerade juhla siellä linnalla tänään, puhuit siitä viime viikolla?”
”Damn”, huokaisin veljeni sanojen iskostuessa tajuntaani ja nousin ylös laittaen kahvinkeittimen päälle.
”Did you forget? Onhan sulla edes puku sinne? Sä et kyllä voi mennä vaan tavallisessa puvussa paikalle tai sut nauretaan pihalle”, Lucas aloitti paasaamisen. Miten se edes muisti mun asiat noin hyvin, luulisi sillä olevan tarpeeksi omiakin asioita mietittävänä.
”Y-yyeah, I just umm.. have to get it from dry cleaning”
”And how coud they even laugh me out ’cause the masquerade is already in the garden?” lisäsin ja kuulin Lucasin syvän huokauksen.

”Eli sulla ei oikeesti oo vielä edes pukua ja se juhla on tänään? Ryhdistäydy nyt please, ettei mun tartte taas hävetä silmiä päästäni”, Lucas paasasi teatraalisesti muka pettyneellä äänensävyllä.
”Ha ha, very funny. Now if you excuse me, mun pitää käydä Riikassa. Yeah yeah, mä sain Vitaliyalta jonkun puvustamon osoitteen Riikassa, kun kyselin apua ja sen tuntien se ei oo kelvoton paikka”, selostin veljelleni suunnitelmani päiväksi ja lisäsin mielessäni, että aina voisin sanoa isäni nimen ja laskuttaa puvun hänellä, kerran asunnostakaan ei kelvannut maksaa vuokraa. Tosin sisimmässäni tiesin myös sen, että itsetuntoni ei sallisi puvun maksatusta isälläni. Puhelun loputtua söin nopeasti aamupalan ja lähdin ajamaan Riikaan Audillani, näpytellen navigaattoriin puvustamon osoitteen.

Puvustamo sijaitsi syrjäisemmällä kadulla, mutta sen kyltin erotti jo kaukaa. Sisään mennessäni kerroin vain oman nimeni ja lisäsin Lady Dzelzainin ohjanneen minut paikalle, jolloin puvustamon työntekijä tiesi opastaa minut oikeaan paikkaan ja alkoi esittelemään ensimmäisenä maskeja, jonka perusteella muu puku tulisi valita. Valitsin maskiksi puolet kasvoista peittävän colombina -maskin, joka oli oikealta puolelta matalampi ja vasemmalta puolelta nousi korkealle pääni yli. Se muodostui pienistä paloista, jotka muistuttivat etäisesti lohikäärmeen suomuja. Suomut olivat mustia, jotka kuitenkin värjäytyivät kärjestään hieman vaihdellen tummansiniseksi ja hopeaksi. Lisäksi ylemmäs kohoavaan osaan oli kiinnitetty mustia sulkia ja maskiin kuului vielä pieni, tyylikäs hattu, jossa toistui maskin mustan, tummansinisen ja hopean vaihtelu.

Asun paita oli 1700 -lukuun sopiva vaalea puuvillapaita pitsisillä hihoilla ja röyhelöllä rinnuksissa, jonka mielessäni ajattelin näyttävän vähintään hölmöltä katsoessani paitaa peilistä. Pidin kuitenkin mielipiteen itselläni, koska tiesin sen kuuluvan kyseisen ajan muotiin, ainakin jollain tasolla. Liivi oli tummansininen, hopeisilla koristeellisilla kuvioilla kuvioitu ja housut olivat tummansiniset polvihousut, joiden lisäksi valkoiset korkeat sukat ja mustat, hopeisilla soljilla varustetut kengät. Takki oli myös tummansininen, muuten pelkistetty ja kauluksessa, hihansuissa sekä reunoissa kulki hopeinen koristeellinen kuvio.

” Vai tas ir labi?” liikkeen työntekijä kysyi latviaksi silmäillessäni kokonaisuutta peilistä ja nyökkäsin hyväksyvästi vastaten alkeellisilla latvian kielen taidoillani, ”Tas ir”.
Liikkeestä puku päällä maskia lukuun ottamatta poistuessani vilkaisin kelloa ja totesin sen olevan sen verran että ehtisin vielä käydä mutkan asunnollani ennen Dzelzainiin suuntaamista. Voisin hyvin mennä paikalle omalla autollani, sillä linnasta saisi majapaikan yöksi.

Muutama tunti myöhemmin…

Dzelzainin linna näytti kesäillassa täysin erilaiselta, kuin mihin olin tottunut ja puutarhassa vallitsi tavallistakin, kuninkaallisempi tunnelma linnan työntekijän johdattaessa minut sen puolelle. Puutarhassa juhlat olivat jo täydessä vauhdissaan, vaikka ne olivat alkaneet vasta puolisen tuntia sitten. Tervehdin kaikkia vastaantulevia kohteliaasti pienellä kumarruksella, kun en ollut varma, kuka kaikista maskien taakse piiloutuneista ihmisistä olisikaan Vitaliya. Juhlissa oli muutenkin jo niin paljon väkeä, että olisi ollut hankala edes tunnistaa tallilaisia joukosta. Jonkun kuitenkin tunnistin, sillä Clave ei tapansa mukaan ollut luopunut huivistaan edes juhlissa ja mies näytti tunnistavan myös minut äänestäni, kun tervehdin tätä ja jäin katselemaan juhlien kulkua hänen viereensä.

Hetken kuluttua, kun Clave oli murahtanut minulle jotain Rubysta ja mahdottomasta kiinni saamisesta sekä työntekijöiden pelottelusta, siirryin hakemaan itselleni boolia, joita oli nimetty hieman eri tavoin. Päädyin Rūgti -nimettyyn booliin, jota maistaessani tosin irvistin sen väkevästä mausta enkä edes osannut arvailla mitä siihen mahdollisesti oli sekoitettu. Booleissa oli varmasti enemmän latviaa ymmärtäville jokin selkeä teema, mutta jouduin toteamaan, että voisin vain luottaa siihen, että ne kaikki kelpasivat juotavaksi. Huomisen olotila minua ei huolettanut, sillä sisäoppilaitos opetti monessa sellaisessakin asiassa, jonka takana eivät olleet opettajat.

Jossain vaiheessa juhlaväki alkoi jonkun johdolla kerääntyä tanssilattialle tanssipariensa kanssa, ja kävelin salia ympäri seuraillen ihmisiä. Olin tunnistavinani Iivarin tanssijoiden joukosta, vaikka varmaksi en havaintoani osannut kertoa saatika tunnistanut tämän tanssiparia. Max seisoskeli kauempana tanssilattiasta, mutta olin toisella puolella huonetta ja yritin vältellä tanssimaan joutumista, joten en voinut lähteä varmistamaan tätäkään havaintoa oikeaksi. Yhtäkkiä tunsin törmääväni johonkin, kun kävelin katsellen tanssilattialle enkä niinkään sinne, minne olin menossa.

”Oh, I’m so sorry about that, my mistake”, pahoittelin tapahtunutta kohdatessani törmäyksenkohteeni siniset silmät ja tulenpunaiset hiukset, jotka sointuivat kauniisti punaisen ja mustan sävyiseen mekkoon. Arvelin mielessäni punapään olevan Faustin hoitaja, Gretchenkö se nyt oli? Tosin juhlissa saattoi olla myös muita punahiuksisia, mutta olin silti melko varma arvauksestani. Jossain vaiheessa ajatuksieni kulkua tajusin myöskin tuijottaneeni naisen sinisiä silmiä melko intensiivisesti ja käänsin katseeni tanssilattialle, huomaten kappaleen vaihtuvan.

”May I have this dance, miss?” Käänsin katseeni takaisin punahiuksiseen, joka oletettavasti oli Gretchen ja ojensin toisen käteni tälle. Hetken hän vaikutti kieltäytyvän, mutta suostui sitten ja kävelimme tanssilattialle. Tanssin aikana Gretchen kyseli Rubysta, hetken kuluttua siitä, kun olin aloittanut keskustelun kysymällä jonkin monimutkaiselta kuulostavan kysymyksen. Kysymys oli alkanut suurin piirtein sillä mikä hänet toi juhliin ja loppui kysymykseen Faustista. Ilmeisesti hän oli jossain vaiheessa tunnistanut minut aksentin tai jonkin muun seikan perusteella, mutta lopputanssi sujui hieman vähemmän kömpelösti, kun rentouduimme hieman. Tai en ollut itse edes tajunnut jännittäväni, ennen kuin tunsin hermostuneen naurahduksen vieneen painoa pois hartioiltani ja tunsin aiemmin juodun boolin vaikutuksen. Tanssiessamme yritin vilkuilla muita vieraita ja tunnistaa heitä, sekä arvailimme Gretchenin kanssa kuka mahtoi olla Vitaliya ja Iivari. Vaikka olinkin rentoutuneempi kuin tanssin alkaessa, tunsin silti pienen hermostuneisuuden sisälläni ja ihmettelin mikä minua hermostutti, samalla kun huomasin katseeni hakeutuvan aina takaisin tanssiparini sinisiin silmiin.

Tanssin loppuessa kumarsin kohteliaasti tanssiparilleni ja virnistin pienesti, kiittäen hyvästä tanssista ja kävelin hakemaan toisen boolini, jos olin pysynyt laskuissa mukana. Kiertelin puutarhassa ympäriinsä, tervehdin matkallani Maxia ja myöhemmin minua hieman pidempää, rotevaa herrasmiestä, jonka ääni sai kylmät väreet menemään selkääni pitkin. Seuraavaksi huomasin kierteleväni puutarhassa tätä herrasmiestä kauempaa ja lähempää seuraillen, vaikka tämä selvästi yrittikin tarkoituksellisesti pysyä minusta kauempana. Jossain vaiheessa onnistuin pääsemään tämän selän taakse, kun löysin Claven juttelemasta muutaman tuntemattoman ihmisen kanssa ja jäin näiden seuraan huomioni ollessa selkäni takana puhuvan miehen äänessä. Eikai Vitaliya ollut voinut kutsua isääni ja jättänyt kertomatta minulle asiasta, vai oliko sittenkin? Viimeistään miehen pituus, mustat hiukset ja vilaukselta näkemäni terävät, vaaleansiniset silmät paljastivat totuuden päättäessäni uskoa korviani ja todeta että tunnistaisin sen äänen unissanikin. Puristin ärtyneenä boolilasiani rystyset valkoisina ja kasvojeni ilme kireänä, samalla kun Matthew Kajanne selkäni takana selitti onnistuneista liikeasioista Dzelzainin linnan kanssa sekä odottavansa keskimmäisen poikansa ottavan ohjat firmassaan valmistuttuaan yliopistosta.

Clave huomasi ilmeeni vilkuillen minua jatkuvasti sivusilmällä samalla kun keskusteli kohteliaasti parin muun kanssa. Kaikki Matthew’n puheissa suututti minua, sillä koko elämäni olin yrittänyt päästä eroon tämän ohjailusta ja painostuksesta, viimeisimpänä muutin Latviaan. Ja silti isäni oli siinä, selittämässä kuinka tulisin ottamaan ohjat tämän yrityksien johdossa ja valmistuisin yliopistosta, vaikka hän varmasti tiesi, että opintoni olivat pyörineet paikallaan viimeiset kolme vuotta ja isäni vaikutusvalta ei kohta enää vakuuttaisi yliopistoa pitämään opiskeluoikeuttani voimassa. Hetki hetkeltä minua alkoi ärsyttää enemmän ja olin jossain vaiheessa jättänyt boolilasini pöydälle, kun nyt olin marssimassa pöydän luota vihaisena kohti isääni, toinen käsi nyrkissä ja toinen valmiina ottamaan kiinni tämän takin kauluksesta.

”Herra Kajanne, en usko tuon olevan kovin hyvä idea tai hyödyttävän ketään”, kuulin Claven äänen hetken sen jälkeen, kun tunsin jonkun tarttuvan omaan kaulukseeni ja matkani pysähtyvän kuin seinään, muutaman metrin päähän kohteestani. Murahdin jotain epämääräistä ja puristelin toista nyrkkiäni ärtyneenä, kun Clave määrätietoisesti talutti minut olkapäästä johdatellen toiselle puolen puutarhaa missä myös Gretchen ja muut tallilaisiksi tunnistettavat olivat keskustelemassa. Jäin hetkeksi seisomaan väkijoukon reunalle, vilkuillen isäni suuntaan, kunnes puistin päätäni ja siirryin Gretchenin viereen, jatkamaan aiempaa keskusteluamme hevosista. Clave nyökkäsi minulle hyväksyvästi kauempaa ja viestitti silmiensä tiukalla katseella pitävänsä minua silmällä. Vaikka Claven puuttuminen ärsytti, tiesin miehen olevan oikeassa, ettei se olisi ollut hyvä idea vaan Vitaliya olisi luultavasti lähettänyt minut pois juhlista ja mahdollisesti myös tallilta, jos olisin aiheuttanut typerän välikohtauksen hänen juhlissaan.

Jossain vaiheessa kellon lähestyessä puolta yötä tallilaiset olivat saaneet nähdä minusta puheliaamman puolen, kun ties miten mones boolilasi oli tehnyt tehtävänsä ja puhuminen alkoi sujua nopeammalla vauhdilla kuin tavallisesti välttelevän ja kylmän ulkokuoreni murentuessa samaa tahtia kuin boolilasit tyhjenivät. En ollut enää edes varma, mitä olin kertonut Gretchenille ja muille paikalle osuneille, mutta ainakin Smirky oli ollut puheenaiheena.

”Jeremy? Ootko sä kunnossa? Mitä Baijerissa tapahtui?” Gretchenin kysymykset iskivät tajuntaani samalla kun havahduin ajatuksistani, joissa olin ilmeisesti vellonut hyvän tovin kesken keskustelun. Oikeastaan en vieläkään ollut aivan takaisin tässä maailmassa, katsoessani sinisiä silmiä, joita punaiset hiukset kehystivät, kun sanoin seuraavat sanani.
”You have beautiful eyes.. Umm, I mean, you have beautiful dress”, korjasin sanojani nolostuneena. ”Smirky.. Smirky piti lopettaa Baijerissa, kun me mentiin nurin vesiesteen jälkeen ja sen toinen takajalka katkesi”, sain vastattua Gretchenin kysymykseen, samalla kun mietin mihin ilta mahtaisi päättyä kun edes ennen niin hyvä viinapääni ei enää kestänyt.

Jeremyn puvun ref: 1, 2 & 3