Tarinoita Ilonalta

01. Shades and shadows
Tarinoita opettajana olemisesta

Mukana Fricis & Amelie  & Gretchen

Makoilin linnan puutarhan smaragdin vihreässä nurmessa ja seurasin valkeiden pilvien hidasta liikehdintää. Pilvimassasta tuli mieleen Hesaton kiharainen valkea harja, joka laskostui pilviharson tavoin kaarevaa kaulaa pitkin. Pehmeä tuuli leikitteli hiuksilla ja irtonaiset lehdet tippuivat maahan ahdistavan hitaasti. Venytin niskaa nähdäkseni takana olevan ruusupensaan. Pensas täynnä tummanpunaisia ruusuja, mutta yksi ei vetänyt vertoja muille. Se oli alempana, hyvin suojassa ja hehkui kirkkaanpunaisena. Ruusu oli punaisempi kuin veri. Syvempi kuin maailman meret yhteensä. Tahdoin koskettaa suurinta ruusua.
“Kun hiljaisuudessa muistelen mennyttä elämäämme. Sen polkua jonka virrellä kasvoivat ruusut tummat”, sanat karkasivat suusta. Ruusu asettui pieneen kouraan täydellisesti. Kuin Jumala olisi sen käteeni asettanut. Pian pimeys laskeutui ylle, kun aurinko katosi tummien pilvien taakse.

Annoin piikkien upota ihoa vasten, kun yritin ottaa ruusua molempiin käsiin. Piikikkäät köynnökset alkoivat kasvaa käsivartta pitkin varoittaakseen ettei ruusuun parane koskea. Se oli kuin linnan sydän, että ilman sitä mikään ei eläisi puutarhassa.
“Pian kuitenkin näemme. Ja käteni kaulaasi kiedon. Yksinäiset minuutit, vuosiksi kääntyvät. Sinun kätesi jälki sydämessäni säilyy”, lauloin ja päästin otteesta, mutta oli liian myöhäistä. Sarvipäinen azura katseli minua yläilmoista surullisen näköisenä. Mitä ikinä hän halusi kertoa, Amelien lempeä ääni herätti minut unesta.
“Ilona? Ootko kunnossa? Nukuit pommiin”, Amelien hätääntynyt ääni herätti minut unimaailmasta takaisin todellisuuteen.
“Ei varjele. Mitä kello on?”, kysyin ja aloin etsimään takkia maasta.
“Puoli kymmenen. Enää puoli tuntia aikaa”, brunette huokaisi raskaasti.
“Mene edellä. Tulen kohta”, haukottelin makeasti ja ystävä nyökkäsi vastaukseksi lähtien reippaasti liikkeelle. Ajatukset pysyivät unessa. Mitä ikinä Scoux tahtoi kerto, pitäisi siitä ottaa pian selvää. Henki oli harvoin surullisen näköinen. Äkillinen kylmyyden tunne antoi ymmärtää paholaisen olevan samassa huoneessa kanssani, ja ajatuksen vahvisti ikkunan itsestään aukeaminen.
“Niin epäilinkin”, vastasin hänelle ja nousin ylös. Harjasin hiukset siistimmin laittaen ne pienelle ponnarille ennen kuin suuntasin maneesiin katsomaan mitä Amelie ja Fric oli saanut aikaan.

Maneesissa katsoin kuinka valkea enkeli hevonen ravasi eteenpäin kaulakaarella ja sieraimet laajoina. Etujalat potkivat hiekkaa pois tieltä ja Fric oli hukassa.
“Mitä jos otat ihan seis. Se juoksee sun alta pois”, totesin ja hautauduin suuren takin alle, mikä ehkä sattumoisin on Iivarin kaapista ryöstetty. Takilla ei varmaan ollut paljoo tunnearvoa, kun puolet napeista puuttui ja vaaleakangas oli erilaisten mössöjen tahrima.
“Eikö se mennykkään oikein?”, Fric ulisi selästä ja yritti pidellä Hesatoa. Ori kuitenkin hyppäsi levadeen liiallisesta paineesta joka ilman suunnasta.
“Ei sinne päinkään. Heitä ohjat kaulalle ja yritä rentoutua”, sanoin lempeästi ja menin lässyttämään valkealle orilla. Fric mutisi omiaan hengityksen alta.
“Koita olla mahdollisimman rento ja tuntea orin liikkeet. Nyt Hesato vaan ravasi lanne heiluen ja sä nautit kankeana kyydistä”, Fric punastui ja Amelie kuunteli mielenkiinnolla taustalla. Aloitimme ihan käynnistä, että poika löytäisi hyvän istunnan ja löytämään yhteistä säveltä lattarilannepojan kanssa.
“Ei tarvitse pyytää mitään. Tunnustele ja ihmettele. Ohjaa istunnalla ja katso pitkälle eteenpäin, älä Hesaton korvia”, hymyilin ja kävelin ratsukon rinnalla raippa kädessä. Oli vaikeaa pysyä korskeilevan orin perässä, mutta Fric ymmärsi antaa puolipidätteitä kapsonista. Ei sentään ihan alkeista tarvinnut aloittaa, kun ympyrällä osasi asettaa ja taivuttaa. Ongelmana oli, että Hesaton käytti hyödyksi miehen epävarman asenteen. Kun Fric ei ollut tarpeeksi läsnä, Hesato lähti show-linjalle.
“Ilmeisesti olette avoa ja sulkua tehny?”, kysyin ja seurasin ympyrän keskeltä ratsukon menoa.
“Ehkä, jotenkin. En muista super sekavaa”, Fric huokaisi. Pyysin häntä keskittymään tekemiseen ja pitämään avut vieläkin pienempänä.
“Älä roiku ohjaksissa. Hesato nimittäin… ottaa näemmä nokkiinsa siitä”, puhe katkeili valkean ori loikkiessa sivulle kuin varsa. “Aloitamme ihan alusta”, huokaus oli tarkoitettu itselleni ja harjoittelu toi mieleen ensimmäisen treenin Iivarin kanssa. Osittain oli ikävä sitä sanatonta viestintää, herkkää työskentelyä ja tanssimista hevosen kanssa. Tai se oli valssausta meidän välillä hevonen oli toimi välikätenä yhteyden luomiseen. Aavemainen muistikuva miehestä pitkässä sinisessä takissa, valkoisissa housuissa ja mustissa kengissä, hiukset pitkällä ponnarilla, ja kokonaisuuden kruunasi kolkkahattu synkän ilmeen kanssa . Tämä oli se hetki, kun kaipasin Worenaa enemmän kuin mitään. Olisitpa opettamassa meitä.
“Ja alusta”, totesin, kun Hesato otti kunnon loikan sivuun. “äläkä, hermostu. Ottaa enemmän kierroksia. Rentoudu ja aloita tanssi alusta”, hymyilin ottaen valssi askeleita eteenpäin.

Viimein onnistuimme kulkemaan suoraan ja kaarevalla uralla ilman ilmaloikkia. Fric kehui Hesatoa kunnolla ja hänen kasvoilla paistoi ilo.
“Anna mun tehdä taustatyötä, niin tiedän mitä harjoittelemme”, kerroin ja Fric loikkasi orin selästä alas. Fric nyökkäsi ja lähti iloisesti poristen Amelien kanssa hoitamaan Hesatoa. Itse jäin maneesille katselemaan seiniä ja räpläämään puhelinta. Laitoin viesti tutulle ja nostin katseeni tyhjään päätyyn. Tarkkailin hiekan tahrimia pilareita ja pystyin näkemään tummanruunikon tamman tanssivan yksinään. Kuinka ylväästi kannatteli itseään päästämättä pihaustakaan. Nostin käden silittääkseni illuusio hevosta, joka katosi tomuna ilmaan käden osuessa ohueen peitin karvaan.

Kävelin tallin pihalla pohtien miten lähtisin lähestymään vaikeampia kuvioita Fricin ja Hesaton kanssa. Tässä hiljaa hyvä tulee, mutta aikaa ei ole loputtomasti. Edetään ripeästi, mutta harjoitukset saattavat venyä myöhään tai lopetetaan aikaisemmin, jos fiilis on hyvä. Kentällä tanssi tuttu ratsukko. Gretchen teki Faustin kanssa siistejä laukanvaihtoja. Faust suorastaan loikkasi ilmaan ja lennossa vaihtoi laukan ilman, että näyttäisi tökeröltä. Orin liekinpunaiset jouhet ja ratsastajan kirkkaanpunaiset hiukset aaltoilivat askelten tahdissa.
“Wau”, henkäisin ja menin lähemmäksi seuraamaan ratsukon menoa. Yritin olla häiritsemättä parhaani mukaan. Omasta mielestä, Gretchenin kuuluisi pitää ykkösoppilaan titteliä. Hän oli huomattavasti pidemmällä ja näytti osaavan, kun harjoitteli omatoimisesti tulitanssijan kanssa. Siihen vaadittiin kunnolla rohkeutta ja päättäväisyyttä. Ei heillä kuitenkaan aina mennyt ruusuilla tanssien.
“Ilona, miten menee?”, Grecthen sanoi vauhdista ja hidastaessa tulitanssija laukasta pysähdykseen alkoi ori tarjoamaan mezairia runsaasti. “Soo, Faust, ihan rauhassa”, nainen virnuili ja sanoi omalla rauhallisella olemuksella orin jäätymään. Silmäilin Faustin tulenpunaista karvaa, joka hohkasi lämpöä.
“Ei suurempia. Mietin jaksanko mennä Reinan kanssa harjoittelemaan perusjuttuja. Worena meinaa lähti takaisin Saksaan”, vastasin ja lumoutuneena katsoin orin rintakehää.
“Voi kurja. Miten opettaminen sujunut? Kuumin puheenaihe tällä hetkellä”, nainen päästi ohjat vapaaksi ja kannusti Faustin liikkeelle. He kävelivät lähellä suurella ympyrällä ottaen muutamat asetukset ja taivutukset.
“Alussa ollaan. Pakko aloittaa hiljattain, vaikka ei aikaa ole paljon”
“Sellaista se o, kun pitää isolle herralle esiintyä. Sähän sen tiiät?”, nainen iski silmää ja nosti hyvin rennon ravin. Faust ravasi isoin, mutta rennoin askelin ja kannatteli itseään kuin ruhtinas. Jouhet tanssi askelten tahdissa ja pystyin haistamaan palaneiden ruusujen käryn.
“Tiedän. Eikä se ole helppoa uuden korskean ratsun kanssa. Sää tiedät sen?!”, virnuilin takaisin ja nainen nauroi hyväntahtoisesti. He jatkoivat harjoittelua laukassa ja en jäänyt häiritsemään heitä sen enempää.

Enkä jaksanut treenata. Vietin illan Reinan karsinalla kirjoittamassa harjoittelusuunnitelmaa. Valkea tamma mutusteli iltapalaheiniä korvat hörössä. Aluksi tamma vierasti ja vaikutti ettei pidä minusta, mutta nyt olen saanut uuden käsityksen. Reina antoi silittää kaulaa ja päätä ilman, että kääntäisi päätä pois korvat luimussa.
“Jos huomenna perehdytystä avoon ja sulkuun maasta käsin”, puhuin itsekseni ja rustailin laittamalla välillä kuvia suunnitelmasta ryhmächattiin. Whatsapp ryhmään kuului minä, Fric ja Amelie.