Moiran päiväkirja

Mä olin etsinyt Moiraa niin kauan kuin se oli ollut mitenkään mahdollista. Kuitenkin kun aurinko laski jo neljän aikaan, oli kuudelta jo säkki pimeää enkä mä nähnyt kovinkaan paljoa eteeni vaikka mulla olikin otsalamppu sekä taskulamppu apunani. Fric oli ollut alkuun mun apunani kunnes sen oli ollut pakko lähteä töihin ja mä olin ollut hetkellisesti yksin. Mä en ollut nähnyt vilaustakaan Moirasta tai edes saanut mitään ideaa siitä, että mihin suuntaan varsa olisi voinut lähteä. Mä en tiedä kauanko mä olin etsinyt varsaa yksin, kun mun puhelimeni soi ja Johan soitti mulle. Mä kerroin sille mistä mä olin jo varsaa etsinyt ja mistä päin oli vielä etsimättä. Mä en edes tiennyt että mitä kello oli kun mä viimein lopetin varsan etsinnän ja palasin takaisin Zeniin.

Yöllä mä en saanut unta kun mä vain mietin että missä varsa voisi olla ja tulisinko mä ikinä löytämään Moiraa. Kello ei tainnut olla paljoakaan, kun mä yritin pukea päälleni useamman kerroksen vaatetta jotta mä tarkenisin etsiä varsaa koko päivän. Mä päätin jatkaa samalla suunnalla missä mä olin ollut eilenkin, ja mä toivoin että jostain löytyisi edes jokin vihje siitä, että olisiko mun etsintä oikealla suunnalla. Mä en tiennyt ketä olisi liittymässä mun kanssa tänään etsimään varsaa. Saattaisi olla että Ambry tulisi sen verran mitä se kerkeäisi ja Johan tulisi ehkä myös. Tallilaisista mä en tiennyt että miten niillä oli tänään työvuorot niin mä en voinut yhtään arvioida että kuka tulisi mun kanssani etsimään varsaa ja että saatettaisiinko me edes löytää varsaa.

Kello oli varmaan kahdeksan aamulla kun mun puhelin soi ja Amelien ääni tunkeutui mun tajuntaani. Chaput joutui toistamaan kysymyksensä pariinkin otteeseen, ennen kuin mä ymmärsin mitä toinen kysyi ja mä sain sanottua että mä olin ollut jo etsimässä varsaa varmaan parikin tuntia mutta mä en ollut nähnyt merkkiäkään siitä. Kysyttyään missä mä olin brunette käski mun pysyä paikoillaan ja odottaa että Amelie pääsisi mun luokseni. Mun yllätyksekseni myös Clave ja Damisela saapuivat Amelien mukana ja pehtorin jatkaessa etsimään varsaa, Amelie pidätytti mua vielä hetken ja ojensi mulle eväsrasian, joka tuolla oli repussaan. Vasta kun mä olin saanut ensimmäisen näykkäyksen alas pienestä aamupalasta mikä mulle oli tehny, mä tajusin miten nälkäinen mä olin ja syötyäni koko annoksen, me jatkettiin etsimään Moiraa.

Mistään ei tuntunut löytyvän mitään merkkejä siitä että mihin suuntaan varsa olisi voinut lähteä ja mistä sitä voisi seuraavaksi etsiä. Mun usko alkoi jo loppumaan sen vuoksi, että me löydettäisiin Moiraa, kun Amelie sai puhelun Clavelta joka kertoi löytäneensä tuoreehkoja jälkiä jotka voisivat sopia Moiran tekemiksi. Mä yritin olla innostumatta liikaa, mutta silti jokin pieni toivonkipinä yritti lähteä kasvamaan mun sisälläni. Vierelläni harppova Amelie taisi huomata että mä olin innostumassa siitä että Moira olisi mahdollisesti löytymässä, mutta toisaalta se taisi myös ymmärtää että mä en halunnut innostua asiasta ihan liikaa. Kun me päästiin Claven luokse, mies kertoi tarkemmin millaisia jälkiä tuo oli löytänyt ja mihin suuntaan ne menisivät, ennen kuin mies ilmoitti että tuon oli pakko palata talleille ja työtehtävänsä pariin.

Kiitin australialaista siitä että tuo oli löytänyt jotain merkkiä siitä että mihin varsa olisi mennyt ja mistä me voitaisiin lähteä Moiraa etsimään. Me jatkettiin etsintöjä vielä niin kauan kuin me vain nähtiin jotenkin eteenpäin ja sen jälkeen muut joutuivat melkein raahaamaan mut takaisin Zeniin. Amelie ja Fric ylipuhuivat mut jäämään linnalle yöksi, sillä molemmat varmasti tiesivät että nyt kun varsan löytyminen olisi vain lähempänä, mä en todennäköisesti nukkuisi silmäystäkään. Amelien oli pitänyt kai viestitellä myös Ambryn kanssa tai sitten sillä oli joku muu suunnitelma, mutta jossain kohtaa iltaa kun kello rupesi olemaan sen verran paljon että olisi paras mennä nukkumaan Fric ja Amelie istuttivat mut alas. Mä tiesin että kyseessä olisi varmasti jonkinlainen väliin astuminen koska monesti ne olivat alkaneet tällä tavalla. Vaikka alkuun ne olivatkin ahdistaneet niin mä olin kai paranemiseni aikana oppinut ymmärtämään miksi niitä tapahtui ja vaikka mä en ehkä aina muistanut sanoa sitä kun sellainen hetki olisi. Mä jotenkin osasin odottaa myös mistä aiheesta tämän kertainen keskustelu voisi johtua ja kai Amelie ja Fric molemmat vähän yllättyi kun mä olinkin samalla aaltopituudella niiden kanssa enkä mä torpannut niiden ajatusta siitä, että mä yrittäisin nukkua yöllä unilääkkeiden avulla sen verran mitä mun olisi mahdollista nukkua.

Mulla ei kuitenkaan ollut mitään mukana Zenissä sillä mä en ollut pakannut mitään mukaan aamulla kun mä olin lähtenyt. Amelie kuitenkin kertoi että Ambry oli tuonut mulle muutamia juttuja kotoa jotta mä voisin olla vaikka muutamankin päivän Zenissä. Se, että Ambry oli myös näin valmis auttamaan mua oli jotenkin yllättävää vaikka me oltiin opittu koko ajan elämään paremmin yhden katon alla ja mua ei ahdistanut enää niin pahasti jakaa asuntoa toisen kanssa. Tokihan meidän yhteiselossa oli edelleen muutama pieni asia, jotka olivat hankalia ihan vain mun osalta, mutta musta tuntui että mä kuitenkin pystyin luottamaan päivä päivältä paremmin siihen että asiat tulisivat sujumaan meidän välillämme. Fricin hakiessa repun, jonka Ambry oli mulle pakannut, sieltä löytyi kaikki mun lääkkeeni sekä vaihtovaatteita. Me juteltiin vielä hetken parivaljakon kanssa, samalla kun mä odotin että mun unilääke alkaisi vaikuttamaan ja ilmeisesti parin päivän stressaaminen auttoi mua nukahtamaan nopeammin ja vaikka mä mietinkin että miten mä saisin unta, mä nukuin yllättävän hyvin koko yön.

Herätessäni, mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että paljonko kello oli. Kuitenkin katsoessani sitä ei se ollut kuin varttia yli aamu kahdeksan. Noustessani, mä kuulin ääniä jostain ja lähtiessäni liikkeelle paljastui että Amelie ja Fric olivat jo heränneet. Varmistettuaan että mä söin oikeasti jotain ennen kuin me lähdettiin etsimään Moiraa uudelleen Fric kertoi että se lähtisi mun kanssa etsimään varsaa koska Amelie olisi töissä. Kuitenkaan me ei keretty edes pois tallin pihasta, kun meidän huomio kiinnitettiin huutamalla meidän nimiä. Mä yritin olla ajattelematta mitään ennen kuin mä kuulisin mitä meille haluttiin kertoa ja mä yllätyinkin suuresti kun meille kerrottiin että Moirasta oltiin saatu näköhavainto ja se auttoi meitä suuntaamaan paremmin oikealle suunnalle mistä me voitaisiin lähteä etsimään tammaa.

Vaikka mä en tiennyt löydettäisiinkö me tammaa, mä halusin ottaa kopin mukaan. Ajomatka lomamökeille tuntui pidemmältä kuin mitä se oikeasti oli. Lopulta me oltiin kuitenkin perillä ja mun parkkeerattuani autoni sellaiselle paikalle missä se voisi olla mahdollisesti koko päivän, oli aika lähteä etsimään pikkutammaa. Aamupäivä ei kuitenkaan tuntunut tuovan mitään edistystä Moiran etsintään ja mun usko siihen että varsa löytyisi alkoi loppumaan. Puolen päivän jälkeen me tuntiin kuitenkin sellaiselle alueelle mistä me löydettiin yllättäen tuoreita hevosen jälkiä. Mä yritin olla innostumatta ihan liikaa, mutta kierrettyämme vielä hetken mä luulin nähneeni vilahduksen jostain vaaleasta. Kierrettyämme vielä hetken mä olin nähnyt lopulta oikein ja me löydettiin Moira.

Fric oli ollut mua viisaampi ja se oli ottanut ylimääräisen riimun ja narun mukaan joten mä sain lähteä lähestymään varsaa. Hetken mä pelkäsin että Moira lähtisi karkuun, mutta kuullessaan mun äänen tuo käänsi huomionsa mua kohden ja varsa näytti siltä että se tunnisti mut eikä mulla ollut mitään ongelmaa saada sitä kiinni. Kunhan Moiralla oli riimu sekä naru mä lähdin taluttamaan tammaa kohti lähellä olevaa tietä, mitä pitkin me päästiin palaamaan mun autolleni ja lopulta me saatiin lastattua varsa koppiin ja palaamaan sen kanssa Zeniin.

Mä olin todella huojentunut siitä että Moira oli löytynyt ja se näytti ainakin päällisin puolin olevan kunnossa vaikka mä tiesin että mä haluaisin soittaa Ievalle ja pyytää sen tutkimaan varsan jotta mä voisin olla varma siitä että Moira olisi kunnossa. Vasta kun varsa seisoi tukevasti Zenin pesupaikalla, mä tutkin tammani vasta kunnolla lävitse ja mä olin enemmän kuin huojentunut huomatessani että sillä oli vain pari pientä naarmua eikä mitään sen suurempaa. Odottaessani että Ieva pääsisi tutkimaan varsan, mä harjasin sen huolella ennen kuin se pääsi takaisin karsinaansa ja mä kannoin sille hieman heinää ja vettä koska mä en ollut varma oliko varsa saanut mitään syödäkseen menneiden päivien aikana. Katsellessani kermanväristä pikkuhevosta joka rouskutteli heiniään, mä olin todella onnellinen siitä että mulla oli ystäviä jotka olivat valmiita auttamaan mua tilanteessa kuin tilanteessa ja eivät pelänneet edes tehdä vaikeita päätöksiä.

Markus Kühlingin kertomana Jokaisen perheellisen ihmisen pelko olisi varmasti se, että jollekin perheenjäsenistä sattuisi jotain ja suuremmaksi pelko kasvoi silloin kun kyseessä olisi lapsi.

Puhelimensa näyttöä tuijottava Markus Kühling eli tuota painajaista uudelleen. 2770 päivää sitten nyt jo hienoisesti harmaantumaan alkanut mies oli elänyt tuossa painajaisessa edellisen kerran. Tuolloin mies oli katsonut miten poikansa oli juossut liekkimereen ja vaikka miten tuon isälliset vaistot olivat yrittäneet saada tuon juoksemaan poikansa perään, olivat liekit olleet ihan liian vahvat jotta mies olisi voinut jatkaa ja tuo joutuikin perääntymään ja vain toivoa parasta. Kuitenkin nähdessään tallin kattorakenteiden sortuvan ja tietäen että poika oli edelleen tallissa sisällä, Markus oli pelännyt pahinta. Helpotus oli ollut suuri, palomiesten vetäessä pojan pois liekeistä ja vaikka seuraavat kuukaudet olivatkin olleet hankalia asian jälkikäsittelyn sekä pojan kuntoutumisen vuoksi, oli Markus silti onnellinen että yhtään ihmishenkeä ei menetetty tuossa järkyttävässä tuhotyössä.

Nyt kuitenkin Markus eli uudelleen tuota samaa kauhua. Puhelimen näytöllä oleva kuva suhteellisen hyväkuntoisesta, mutta sidotusta ja selkeästi kauhistuneesta Maximillianista sai miehen huolen nousemaan. Markus oli toivonut että uhkaukset olisivat jääneet vain uhkauksiksi eivätkä ne olisi ikinä päätyneet toteutukseen. Mies soimasi itseään siitä, että ei ollut kertonut pojalleen siitä että tuo oli mahdollisesti vaarassa, vaikka oli saanut jo parin kuun ajan kuvia joista oli selkeästi tunnistettavissa Maximillian niin juoksulenkeillä, työpaikallaan kuin myös kermanvaalean hevosensa kanssa. Markus oli vakuuttanut itselleen että se olisi parasta vain Maximillianin vuoksi, sillä poika ei ollut edelleenkään täysin toipunut seitsemän vuoden takaisesta onnettomuudesta henkisesti ja mies ei halunnut ajaa poikaansa ainakaan syvempään ahdistukseen ja masennukseen. Markus tiesi että tuon työssä oli omat riskinsä ja ne olivat vieneet miehen tuoliin. Kuitenkin sen, että tuota itseä oli sattunut ja että miehen loppu elämä menisi pyörätuolissa oli paljon helpompi kestää ja sopeutua, kuin se, että mies ja tuon valinnat mahdollisesti pilaisivat tai pahimmassa tapauksessa päättäisivät pojan päivät, oli vaikeampi pala nieltäväksi.

Kuitenkin edellisenä päivänä saapunut kuva Maximillianin hevosesta, sidottuna johonkin pieneen hökkeliin, oli saanut Markuksen pelkäämään pahinta, varsinkin kun kuvan kanssa tullut uhkaus koski Maximilliania. Mies kirosi omaa naiviiuttaan sen suhteen että poika olisi lähtenyt etsimään varsaansa yksin ja että tuo ei ollut siltikään varoittanut poikaa siitä että tuo olisi vaarassa ja omalla tavallaan tuo kokikin että oli hänen vikansa jotta poika olisi nyt pulassa. Jossittelu ja pohtiminen oli nyt myöhäistä, mutta Markus ei voinut itselleen mitään ja tuo kokikin epäonnistuneensa isänä kun mies ei ollut ilmoittanut kenellekkään Zenissä siitä, että varsa ja sitä kautta myös Maximillian olisivat vaarassa ja pyytänyt suojelemaan poikaansa ilman että se kuitenkaan aiheuttaisi toiselle ongelmia.

Alkuun Markus ei ollut varma siitä, mihin tapaukseen uhkaukset liittyivät, mutta mitä pidemmälle uhkaukset jatkuivat, sitä paremmin mies ymmärsi mistä tapauksesta oli kyse. Vaikka se saattoikin jostain kuulostaa väärältä, Markus ymmärsi miksi sen tuomio oli saanut aikaan sellaisen reaktion kuin se oli saanut. Kuitenkin mies tiesi että tuomio oli juuri oikea ja sellainen mikä kuulosti sopivalta tapaukseen nähden. Mikään ei kuitenkaan voinut valmistaa miestä siihen, että tuomio otettaisiin näinkin huonosti vastaan ja sen vuoksi tuota alettaisiin kiristämään ja uhkailemaan ainoan mahdollisen henkilön kautta joka oli tarpeeksi läheinen Markukselle. Epätietoisuus siitä, miten Maximillian voi painoi miestä voimakkaimmin ja ohikiitävän hetken mies oli valmis nöyrtymään siihen, mitä tuolta vaadittiin jos tuo vain saisi kuulla poikansa äänen tai jonkin muun merkin siitä että toinen oli elossa ja kunnossa.

Kuin tilauksesta tuon puhelin soi ja soittajana oli tuntematon numero. Vastatessaan puheluun mies ei voinut olla tyytyväisempi siitä että soittaja oli juuri se, jonka tuo halusikin olevan, vaikka mies ei tiennytkään keskustelukumppaninsa nimeä. Ohjeet jotka mies sai puhelimessa olivat simppelit, mutta siltikään Markus ei tiennyt miten tuo voisi toteuttaa ne siten, että ne olisivat uskottavasti suoritettuna vaikka tehtävä ei virallisesti toteutuisikaan. Saatuaan ohjeensa, linjan toisesta päästä kuului epämääräistä suhinaa ja kolinaa, ennen kuin linja rauhoittui ja pian toisesta päästä kuului Maximillianin hätääntynyt ääni. Markus oli helpottunut kuullessaan että poika oli elossa ja se sai miehen vain suuremmin haluamaan onnistumaan tehtävässään jotta poika pääsisi kotiin.

Puhelu tuntui loppuvan kuin seinään ja linjan hiljettyä miehen ajatukset alkoivat pyörimään kiivasta kehää ja tuo alkoi miettimään miten tuolle annettu projekti voisi onnistua ja miten tuo voisi saada Maximillianin vapaaksi. Mietittyään hetken mikä olisi paras tapa toimia, mies poimi puhelimensa käteensä ja soitti pari puhelua. Ihmiset joille Markus soitti olivat sellaisia joihin tuo oli jo vuosia luottanut ja he voisivat toivottavasti auttaa miestä saamaan pojan pois pinteestä johon tuo oli toisen vahingossa ajanut. Noiden puheluiden aikana Markus tiesi että tuo kysyi ihan liian isoja asioita, mutta silti mies toivoi että tuota oltaisiin valmiita auttamaan koska toinen ei voisi elää itsensä kanssa jos tietäisi että vain tuon toimien vuoksi pojalle oli käynyt jotain.

Molemmat ihmiset joiden kanssa Markus puhui, lupautuivat auttamaan miestä sillä nuo taisivat kuulla omanlaisen hätäännyksen tuon äänestä. Vuosien aikana molemmat miehen keskustelukumppaneista olivat oppineet että Markus Kühling oli henkilö joka oli hankala saada huolestumaan niin että se näkyi. Asiat, joita Markuksen täytyisi tehdä, olivat sellaisia että niitä oli hankala toteuttaa siten että ne saataisiin uskottavasti tehtyä koska mies haluaisi vältellä sitä mahdollisimman pitkälle. Tilannetta hankaloitti myös se, että pelissä olisi Maximillianin elämä eikä Markus halunnut päätyä tilanteeseen jossa tuota syytettiin toisen kuolemasta vain sen vuoksi että mies halusi pitää myös ammatillisen ylpeytensä.

Suunnitelman luominen oli kestänyt muutaman päivän, mutta lopulta suunnitelma oli valmiina ja Markus oli lentänyt Latviaan jotta suunnitelma voitaisiin toteuttaa. Pari tuntia saapumisestaan Markus sai puhelun jossa miehestä ohjeistettiin siitä, miten toimia ja tuo lähtikin heti liikkeelle. Suoritettuaan kaikki tehtävät joita tuo oli ohjeistettu tekemään, oli mies viimein matkalla kohteeseen jossa tuon olisi tarkoitus tehdä viimeinen vaihto. Markus ei ollut saanut pariin vuorokauteen mitään elonmerkkiä Maximillianista pariin vuorokauteen joten mies ei tiennyt olisiko poika enää edes elossa. Toive siitä oli enemmän kuin olemassa, mutta mies ei halunnut ajatella pahinta mahdollista ratkaisua ennen kuin viimeinenkin vaihto olisi suoritettuna ja poika olisi vapaa.

Paikka, jossa vaihto tulisi tapahtumaan oli todella pimeä eikä Markus tuntunut oloaan kovinkaan varmaksi, mutta miehellä ei olisi mahdollisuutta tai halua perua tulossa olevaa tapaamista. Kuitenkin mies saavutti tapaamispaikan paria minuuttia etuajassa ja istuessaan pimeässä, tuo teki parhaansa jotta saattoi pitää mielensä rauhallisena ja olla panikoitumatta. Lopulta mies alkoi kuulemaan askeleita takaansa ja tuo tunsi miten hengityksensä pinnallistui, ennen kuin askeleet saavuttivat miehen ja lopulta tuo näki edessään Maximillianin. Tieto siitä, että poika olisi elossa helpotti Markusta suuresti vaikka samalla tuon pelot pojan puolesta kasvoivatkin kasvamistaan, varsinkin kun pimeästä huolimatta oli helposti nähtävillä musta käsiase, joka oli osoitettuna kohti poikaa. Se, että toinen näytti olevan kunnossa, vaikka olikin sidottuna, helpotti Markusta suuresti ja toinen toivoikin että saisi vain nopeammin viimeiset käskyt ja että vastapuoli olisi tyytyväinen siihen, että tuo sai mitä halusikin ja jättäisi näin ollen isän ja pojan rauhaan. Hahmo, joka seisoi pojan takana, siten että ainut mitä Markus näki, oli vain tummiin vaatteisiin verhottu käsi sekä musta pistooli, liikkui hieman ennen kuin yllättäen Maximillianin kädet heilahtivat tuon sivuille ja lopulta poika lähti etenemään kohti isäänsä.

Vaikka tuolissaan istuva mies oli odottanut jonkinlaista ohjeistusta, tuo ymmärsi että muistitikku, jossa kaikki tiedostot olivat tuli antaa Maximillianille. Ujuttaessaan kätensä takkinsa taskuun ja poimiessaan tikun taskusta mies toivoi että voisi jotenkin vain pitää pojan luonaan eikä luovuttaa tikkua eteenpäin, vaikka Markus tiesikin että tikku oli tyhjä. Kuitenkin tikku siirtyi kädestä toiseen ja pojan astellessa kauemmaksi mies toivoi että bluffi menisi lävitse niin kauan että poikaa uhkaava henkilö pääsisi muutaman metrin päässä olevan tienhaaran ohitse jossa Markus tiesi poliisipartion odottavan.

Lopulta tikku siirtyi myös Maximillianin kädestä tuon uhkaajan käteen ja sanaakaan sanomatta molemmat näkivät miten tuo lähti liikkeelle, pitäen aseen kuitenkin tiiviisti osoitettuna kohti poikaa. Lopulta isä ja poika olivat pimeyden keskellä kahdestaan ja Markus lähti rullaamaan tuoliaan kohti poikaa, sulkien tuon lopulta tiukkaan halaukseen ja ollessaan enemmän kuin helpottunut siitä että toinen oli kunnossa ja kotona. Pimeys vaihtui valoisuuteen, ambulanssin saavuttaessa parivaljakon ja Markus yllättyikin siitä, miten helposti Maximillian lähtikin ensihoitajien mukaan jotta nuo saivat tutkia toisen ja varmistaa että poika olisi varmasti kunnossa koettelemuksensa jälkeen. Pojan saadessa vihreää valoa ensihoitajilta, isä ja poika lähtivät kohti pojan asuntoa ja Markus ei aikonut ainakaan muutamaan päivään poistua mihinkään poikansa luota.

Paria tuntia myöhemmin Markus sai tiedon jotta poliisit olivat löytäneet Maximillianin hevosen ja että se oli ihan kunnossa. Miehelle ilmoitettiin että varsa oli palautettu takaisin Zeniin jossa siitä oltiin luvattu pitää huolta joten Markus oli todella helpottunut jotta saattoi jakaa pojalleen iloiset uutiset.