Post by Max on Jun 3, 2020 9:17:48 GMT
03.06.2020 - auf Wiedersehen
Tälle pätkälle pohjustus tässä tarinassa.
Tunteenpurkaukseni rauhoittuessa rauhoitin itseni muutenkin ja kävin suunnitelmani vielä kerran lävitse. Vallitseva tilanteeni ei helpottanut valmistelujen tekemistä, mutta lopulta kaikki tarvittavat tarvikkeet olivat edessäni sohvapöydälläni. Raskaasti huokaisten päätin odottaa vielä pari tuntia, hieman lähemmäs iltaa. Olin yllättävän rauhallinen, mutta toisaalta suunnitelmani oli valmistunut vuosien saatossa ja olin tehnyt itseni kanssa useamminkin kuin kerran rauhan, joten tilanteessa ei ollut mitään uutta tai yllättävää minulle.
Kellon lähestyessä seitsemää, päätin että nyt olisi aika. Istuessani alas sohvalle, poimin puhelimeni käteeni ja etsin Ilonan numeron. Avasin uuden viestin ja hetken pohdittuani sanojani päätin olla rehellinen.
"Ilona. Kuten varmaan maanantaina ymmärsitkin, mä oon ihastunut tai ehkä jopa rakastunut suhun. Tiedän nyt että olen auttamattomasti liian myöhässä sanojeni kanssa ja että jos olisin vain ollut rohkea, ei me oltaisi tässä sotkussa. Mä pyydän anteeksi idioottimaisuuttani ja toivon että sä voit antaa myös mulle anteeksi, kunhan kipu vain laantuu ensin."
Ajattelematta isompia, lähetin viestin, ennen kuin suljin puhelimeni. Asetin sen sohvapöydälleni ja nojasin taakseppäin, antaen uuden itkun ravistaa kehoani. Noin viidentoista minuutin kuluttua nousin ylös ja kävin avaamassa ulko-oveni. Palattuani sohvalle tutkin edessäni olevia purkkeja, ennen kuin päädyin poimimaan yhden käsiini. Olisinhan voinut tehdä tilanteesta helpon itselleni, mutta jokin pieni heikko ääni sisälläni ylipuhui minut ja tartuinkin huonoimpaan vaihtoehtoon. Emmin silti hetken, mutta eipä tässä olisi enää mitään menetettäväksi.
Tälle pätkälle pohjustus tässä tarinassa.
Tunteenpurkaukseni rauhoittuessa rauhoitin itseni muutenkin ja kävin suunnitelmani vielä kerran lävitse. Vallitseva tilanteeni ei helpottanut valmistelujen tekemistä, mutta lopulta kaikki tarvittavat tarvikkeet olivat edessäni sohvapöydälläni. Raskaasti huokaisten päätin odottaa vielä pari tuntia, hieman lähemmäs iltaa. Olin yllättävän rauhallinen, mutta toisaalta suunnitelmani oli valmistunut vuosien saatossa ja olin tehnyt itseni kanssa useamminkin kuin kerran rauhan, joten tilanteessa ei ollut mitään uutta tai yllättävää minulle.
Kellon lähestyessä seitsemää, päätin että nyt olisi aika. Istuessani alas sohvalle, poimin puhelimeni käteeni ja etsin Ilonan numeron. Avasin uuden viestin ja hetken pohdittuani sanojani päätin olla rehellinen.
"Ilona. Kuten varmaan maanantaina ymmärsitkin, mä oon ihastunut tai ehkä jopa rakastunut suhun. Tiedän nyt että olen auttamattomasti liian myöhässä sanojeni kanssa ja että jos olisin vain ollut rohkea, ei me oltaisi tässä sotkussa. Mä pyydän anteeksi idioottimaisuuttani ja toivon että sä voit antaa myös mulle anteeksi, kunhan kipu vain laantuu ensin."
Ajattelematta isompia, lähetin viestin, ennen kuin suljin puhelimeni. Asetin sen sohvapöydälleni ja nojasin taakseppäin, antaen uuden itkun ravistaa kehoani. Noin viidentoista minuutin kuluttua nousin ylös ja kävin avaamassa ulko-oveni. Palattuani sohvalle tutkin edessäni olevia purkkeja, ennen kuin päädyin poimimaan yhden käsiini. Olisinhan voinut tehdä tilanteesta helpon itselleni, mutta jokin pieni heikko ääni sisälläni ylipuhui minut ja tartuinkin huonoimpaan vaihtoehtoon. Emmin silti hetken, mutta eipä tässä olisi enää mitään menetettäväksi.