Post by Ilona on Jul 15, 2020 19:46:52 GMT
Pinnan alapuolella
Mukana Iivari , Jeremy , Amelie ja mainittu Max & Fricis
Perhoset lentelivät vatsassa, sillä olo oli harvinaisen omituinen. Pieni ahdistus mönki pintaan, koska tänään olisi vuoden kamalin päivä. Mitä ikinä hirveää tämän jälkeen tapahtuisi, ei se vedä vertoja Worenan lähdölle. Samalla tuntui kuin olisi saavuttanut kaiken tarpeellisen. Uusi luku elämässä oli alkamassa, kun suhde Iivarin kanssa alkoi sujua kuin tanssi, Reina tulisi olemaan oma hevoseni ja nimenomaan oma hevonen. Papereissa ei lue fyssareiden tai muiden nimiä. Vain minun ja Iivarin. Ohiowhuvpolwsv, olo oli sekava. Olisipa Max täällä, mutta kuviot miehen kanssa oli vielä selvittelyn alla.
Kaikesta Dzelzainin linnan sirkuksesta huolimatta olin onnellinen. Worena saa oikeanlaista hoitoa ja varmasti palaa linnalle kilpailujen merkeissä näyttämään osaamisensa. Olin kiitollinen kaikesta mitä ruunikko oli ehtinyt opettaa ja samalla harvinaisen surullinen, että yhteinen matkamme päättyi yhtä nopeasti kuin oli ehtinyt alkaa.
Tanssitin Worenaa linnan maneesissa. Kuinka upeasti tamma muisti kaikki avut ja merkit. Ei tarvinnut kuin ajatella asetusta ja takaosan siirtyvän oikealle paikalle, niin Worena oli hoitanut kaiken itse.
“Hieno! Sinusta tulee vielä hieno”, hymyilin ja pysähdyimme tamman kanssa samaan aikaan. Silmäilin nokista tammaa, joka suorastaan imaisi energiaa itseensä. Kevyesti pyynnöstä ruunikko lähti ravaamaan liinan päässä. Worena kannatteli itseään rennosti ja lumoutuneena seurasin askelten tahtia.
“Soo. Ei enempää. Rasitat itsesi”, hymyilin ja Worena pysähtyi ovien auettua. Amelie kurkkasi ankean katseeni kanssa. Ei tarvinnut edes sanoa. Hevosauto oli pihassa.
En tiedä kauan olin itkenyt Worenan lähtöä takaisin Saksaan. Ainakin jossain vaiheessa havahduin itkun sakeisin silmin, että istuin yhä Reinan karsinassa. Yritin hakea huomiota muualle, kuten Fricisin lähettämään tekstariin.
“Ainakin mulla on jokin tehtävä”, huokaisin ääneen pyyhkien kyyneleet pois kasvoilta. Kimo tamma pärskähti rauhalliseen sävyyn. En tosin osannut sanoa miten lähteä taivuttelemaan Iivaria tai mitä edes vastata Amelien poikaystävälle.
Nyt oli siihen vastattu ja sitten alkoi miettiminen. Olisi mukava saada lisätietoa, etten mene möhlimään kaksikon välistä suhdetta saati itse rikkoisi välejä Iivarin kanssa. Olisi viimeisin asia mitä tähän hätään kaipaisin.
“Mennäänkö kävelemään?”, katsoin tammaa, joka pönötteli vierellä kuin patsas. Hain puisesta karsinan seinästä tukea ylös nousemiseen ja Reina katsoi vähän sillä silmällä, että mitä se nainen tuossa kompuroi. Noukin maasta harjan ja pikaisesti kävin tamman läpi. Pitkiä vetoja ja täysi keskittyminen harjaamiseen. Annoin ajatuksen palautua mukaviin muistoihin. Naamiaispäivään, perseilyyn Amelien kanssa Knut ponin kanssa, konjakkihetki Iivarin kanssa ja Maxin luona vieraileminen ensimmäistä kertaa. Raskas huokaisu lipesi huulien välistä ja Reina muistutti olemassa olostaan puskemalla turvallaan.
“Tässä ollaan. Olin ajatuksissani”, hymyilin keveysti ja putsasin kaviot.
“Nirhaakohan Iivari minut, jos en pistä kapsoneja päähäsi”, virnuilin kimolle, joka ilman päitsiä katseli karsinasta ulos. Kohautin olkapäitä ja puin kapsonit varovaisesti Reinan päähän.
“Mennääs sitten”, lähdin kävelemään kohti ulko-ovea vilkuillen tuleeko Reina perässä. Tämä oli toinen kerta tamman kanssa ja en osannut sanoa pitikö kimo minusta vai ei. Ainakin viimeksi kentällä Iivarin siipien suojassa tamma oli osannut mieltä ikävästä kelistä. Ehkä tämä tästä.
Pihassa vallitsi linnalle tuttu kaaos. Ihmisiä tuli ja meni hevosten kanssa tai ilman. Korkojen kopina kertoi Vitaliyan käpystelevän lähettyvillä, mutta kiireisenä nainen tyytyi moikkaamaan hyväntuulisena. Vitaliya hyväntuulisena? Tämän piti olla huono enne, sillä hänen kasvoista ei paistanut totista ilmettä.
Iivari pällisteli kauempana kahden vieraan naisen ja miehen seurassa. Piilouduin Reinan lavan taakse, sillä en tahtonut herättää huomiota. Kalpeakasvoisen totinen, lähes ilmeetön katse kieli huonoista uutisista. Ehkä saisin tietää myöhemmin illalla. Saa nähdä miten Fricisin pelastusoperaatio lähtee käyntiin.
“Hoi, Ilona”, säpsähdin ajatuksista, kun Jeremy läppäsi kätensä olkapäälle.
“Hei, Jeremy”, hymyilin pienen punastuksen kanssa.
“Enkai säikäyttänyt?”
“Et, olin vain ajatuksissani”, myönsin hiljaisesti.
“Anteeksi, oletko menossa johkin?”, Jeremy kysyi ja ohjasi Rubya kauemmaksi. “Pakoilen Iivarin tenttiä”, mies näytti kieltä ja nyökkäsin vastaukseksi.
“Kaikki tuntuvat pakoilevan näyttöjä”, naurahdin kevyesti. “Menossa kävelemään maastoon Reinan kanssa. Tarvitsen muuta ajateltavaa?”, kimo iberialainen kurkotti tsekkiläisen suuntaan, mutta sai nopeasti huomata, ettei Ruby pidä muista. Äkäinen hirnaus terävän etujalan huitaisun saattelemana Reina perääntyi, että meinasin lentää tamman mukana. Rauhoitellessa valkeaa tammaa tunsin kuin jääkylmä katse osui niskaan. Yllättävä seuralainen sai minut unohtamaan Worenan lähdön ja Iivarin läsnäolon. Vilkaisin miehen suuntaan ja lähdimme sitten nopeasti jatkamaan maastopolkujen suuntaan.
Silmäilin vihreää maisemaa ja annoin Reinan kulkea oikealla puolella. Jeremy oli vasemmalla puolella, että kimot saivat kunnolla pitää välimatkaa toisiinsa. Pystyi näkemään kuinka tsekkiläinen mulkoili Reinan perään.
“Mikään ei ole hyvä”, Jeremy virnisti ja yritti lempeällä puheella saada tammaa rauhoittumaan. Reina ei onneksi ottanut kierroksia, mutta käyttäytyi varovaisemmin kookkaan tamman lähellä. Mikä oli tietysti hyvä asia.
“Joten, Worena lähti tänään?”, Jeremy kysyi ja nyökkäsin pienesti.
“Saksaan kyllä. Siellä saa asianmukaista hoitoa jalkavammoihin”
“Otan osaa”, Jeremyn sanat lohduttivat yhtä paljon kuin Bastianin lupaukset Worenan kuntoutumisesta.
“Odotan vain kauhulla sitä hetkeä, että Worena tulee tänne Bastianin kanssa kisaamaan”, annoin pienen pelon tunteen näkyä.
“Olisi omituista varmasti”, Jeremy vastasi kömpelösti, mutta se ei haitannut. Edes puhui kanssani eikä pakoillut tai jättänyt vastaamatta. Amelielta olisi tullut empatian vyöryt niskaan.
Pidimme pienen hiljaisen hetken ja keskityimme pitämään hevoset ruodussa. Ruby vaivihkaa lipui lähemmäksi Reinaa ja tahtoi muistuttaa pienelle iberialaiselle, kuka on näiden maastopolkujen kuningatar. Onneksi Jeremy ei saanut kaviosta reiteen, kun meni tammojen väliin.
Pysähdyimme pienen lammen äärelle. Silmäilin kiiltävää veden pintaa ja annoin syvän henkäyksen karata huulilta. Kaunista ja rauhallista, mutta vähemmän rauhallisemmassa seurassa. Ruby kuoppi nurmea korvat luimussa, kun Jeremy ei päästänyt Rubya syömään sillä siunaamalla.
“Pidetään taukoa. Jatketaan sitten”, hymyilin ja annoin Reinan juoda kristallin kirkkaasta lammesta vettä.
“En tiennyt tästä paikasta”, Jeremy virnisti ja luovutti tamman suhteen. Ruby alkoi aggressiivisesti närppimään nurmea ja piti silmällä ettei Reina vahingossakaan astu hänen apajille.
“En minäkään”, hymyilin ja katselin ympärille kaikessa hiljaisuudessa. Hyräilin mielessä Sleep Tokenin - The Offering kappaletta. Annoin aavemaisen pianonsoiton eksyä selkeästi mieleen ja pystyin Iivarin soittavan kappaleen. Mikäli hän ei olisi niin kiinni klassisessa musiikissa, voisin uskaltaa pyytää häntä opettamaan soittamaan pianoa ja tämän kyseisen kappaleen. Se olisi kaukainen haave.
“And you are a garden, entwined with all. You are the silence on sacred shores. You've got diamonds for teeth, my love. So take a bite of me, just once”, annoin sanojen karata suusta.
“Wow, en tiennyt että laulat”, mies virnisti heti lopetettuani.
“Välillä. Onko muuten kaikki hyvin?”
“Mitä tarkoitat?”, mies kohotti toista kulmaa ja antoi sarkastisen hymyn nousta kasvoille.
“Näytät, siis vaikutat vähän huonolta”, kohautin olkapäitä ja Jeremy oli avaamassa suunsa, mutta sulki sitten. Sanojen sijaa sain nyökkäyksen.
“Ehkä, ehkä ei”, mies kierteli ja kaarteli, mutta tyydyin nyökkäämään yhtä pienesti kuin hän äsken. Yllätykseni hän jatkoi kertomista, että menettäisi asunnon, maineensa ja työnsä. Tuntui ettei kellään mennyt aivan nappiin. Annoin muutaman lohduttavan sanan, mutta senkin mies otti huumorilla vastaan. Hän asteli lähemmäs kimo tamma kannoilla.
“Olen myös miettinyt tässä oman hevosen hankintaa. Ei sillä, etteikö Ruby toisi haasteita päiviin”, Jeremy kertoi kädet puuskassa. Hän päästi otteensa nahkanarusta, että Rubt voisi jatkaa syömistä rauhassa.
“Millaista olet miettinyt?”, esitin lempeän kysymyksen seuratessa ärtyneen kimon syömistä.
“Hmm, jotain tulista tai sitten barokkia. Saa nähdä. Kaikki vähän auki”, mies vastasi ja kääntyi katsomaan lampea.
“Barokit on kivoja”, virnuilin katsoen Reinaa. Jeremy nyökkäsi ja skannasi ympäristöä katseellaan. Kammoksuen katsoin veden kiiltävää pintaa. Niin ahdistava ja pelottava, emmekä koskaan tiedä mitä pinnan alla on.
“Mutta tässä on monta tekijää vielä siihen päätökseen. Lähdetäänkö?”, Jeremy mutisi ja samalla heilautti kättä. Kladruber otti tämä merkkinä väistää takaosaa poispäin. Sattumoisin Reina oli tamman tulilinjalla ja tästä riemu syttyi. Ruby yritti potkaista toista tammaa ja Reinan väistäessä tamma vahingossa tuuppasi minut veteen. Kuului iso molskahdus, kun upposin pinnan alle. Paniikki syntyi ja vettä pääsi runsaasti keuhkoihin.
Kuulin Jeremyn huutamassa pinnan yläpuolella, mutta vesi vaimensi huudon epämääräiseksi. Paniikissa katsoin ylöspäin yrittäen uida lähemmäs pintaan, mutta turhaan. En osannut uida. Tartuin Jeremyn otteeseen, mutta ote lipesi ja vajosin alemmas. Panikoinnin seurauksena vettä huuhtoutui enemmän ja enemmän kurkusta alas, että taju alkoi kadota asteittain. Juuri ennen pökertymistä Jeremy sai onneksi vedettyä pinnalle. Suorastaan oksensin vedet pihalle ja haukoin henkeä. Olinko juuri hukkua.
“Herra varjele, oot elossa”, mies huokaisi ja lysähti maahan. En edelleenkään pystynyt käsittämään tapahtunutta. Nyökkäsin ripeästi useaan otteeseen ja jäin makaamaan vatsalleni.
“Ilona, ootko ihan kunnossa?”, Jeremy esitti kysymyksen, vaikka näki kalkin kalpeat kasvoni. Paniikki alkoi lieventyä, mutta silti vapisin.
“Musta tuntuu, että sulla oli suojelusenkeli matkassa”, Jeremy lohdutti ja annoin suupielin kohota. Reina ja Ruby olivat häkeltyneinä laukanneet kauemmas, mutta mustan hevosen turpa nuuski korvan taustaa.
“Eikä kuka tahansa suojelusenkeli”, heikosti nousin ylös ja nostin katseeni. Siinä Jeremyn menehtynyt tamma katseli minua, että hengitänkö vielä omilla keuhkoilla. Kun yritin koskettaa hevosta, se katosi tuulen mukana ilmaan.
“Mitä sä teet? Ilona, taisit lyödä pääsi kiveen”, Jeremy ihmetteli.
“En mitään, ja varmaan”, ravistelin päätä ja Reina oli ilmestynyt luoksemme.
“Nouse selkään, et pysty kävelemään tuossa kunnossa”, Jeremy punttasi minut kimon selkään ja paluumatkasta tuli enemmän kuin mielenkiintoinen. Ruby tosin käyttäytyi varovaisesti, ehkä hän ymmärsi tilanteen vakavuuden.
// Nyt se sitten tapahtui. Hei hei Worena 👋 Vaikka aika tamman kanssa olikin lyhyenlainen, jäi siitä varmasti paljon käteen, oppeja hyödynnettäväksi muide hevosten kanssa.
Mikäli Worena tulee vielä takaisin käyttökuntoon, voin vain kuvitella tunteet sen ilmestyessä ensimmäistä kertaa VHRY:n karkeloihin.
Plussana tietenkin se, ettei Ilonan tarvitse olla hetkeäkään ilman hevosta — läpsystä vaihtoon Reina työn alle, niin ei jää liikaa aikaa murehtia! As you know, kokemuksen syvällä rintaäänellä, vanhan koulutuksen poispyyhkiminen ja sen korvaaminen uudella on urakka kerrakseen. Ei mahdoton, mutta aivan toista kuin "tyhjälle taululle maalaaminen". Reinalla on sentäs iberialaisveri puolellaan... Millainen urakka olisikaan lähteä tekemään samaa uudelleenkouluttamista vaikkapa suomenhevoselle tai haflingerille, halleluja.
En tajunnut lainkaan ettei Ilona osaa uida, ennen kuin nyt. Selittyipä samalla miksi hän vihaa sitä — kai jos sitä painuu pohjaan kuin kivi. Kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos Jeremy ei olisikaan ollut paikalla...
+ 9p. pitkästä tekstistä ja +3p. tehtävän suorittamisesta. - YP
Mukana Iivari , Jeremy , Amelie ja mainittu Max & Fricis
Perhoset lentelivät vatsassa, sillä olo oli harvinaisen omituinen. Pieni ahdistus mönki pintaan, koska tänään olisi vuoden kamalin päivä. Mitä ikinä hirveää tämän jälkeen tapahtuisi, ei se vedä vertoja Worenan lähdölle. Samalla tuntui kuin olisi saavuttanut kaiken tarpeellisen. Uusi luku elämässä oli alkamassa, kun suhde Iivarin kanssa alkoi sujua kuin tanssi, Reina tulisi olemaan oma hevoseni ja nimenomaan oma hevonen. Papereissa ei lue fyssareiden tai muiden nimiä. Vain minun ja Iivarin. Ohiowhuvpolwsv, olo oli sekava. Olisipa Max täällä, mutta kuviot miehen kanssa oli vielä selvittelyn alla.
Kaikesta Dzelzainin linnan sirkuksesta huolimatta olin onnellinen. Worena saa oikeanlaista hoitoa ja varmasti palaa linnalle kilpailujen merkeissä näyttämään osaamisensa. Olin kiitollinen kaikesta mitä ruunikko oli ehtinyt opettaa ja samalla harvinaisen surullinen, että yhteinen matkamme päättyi yhtä nopeasti kuin oli ehtinyt alkaa.
Tanssitin Worenaa linnan maneesissa. Kuinka upeasti tamma muisti kaikki avut ja merkit. Ei tarvinnut kuin ajatella asetusta ja takaosan siirtyvän oikealle paikalle, niin Worena oli hoitanut kaiken itse.
“Hieno! Sinusta tulee vielä hieno”, hymyilin ja pysähdyimme tamman kanssa samaan aikaan. Silmäilin nokista tammaa, joka suorastaan imaisi energiaa itseensä. Kevyesti pyynnöstä ruunikko lähti ravaamaan liinan päässä. Worena kannatteli itseään rennosti ja lumoutuneena seurasin askelten tahtia.
“Soo. Ei enempää. Rasitat itsesi”, hymyilin ja Worena pysähtyi ovien auettua. Amelie kurkkasi ankean katseeni kanssa. Ei tarvinnut edes sanoa. Hevosauto oli pihassa.
En tiedä kauan olin itkenyt Worenan lähtöä takaisin Saksaan. Ainakin jossain vaiheessa havahduin itkun sakeisin silmin, että istuin yhä Reinan karsinassa. Yritin hakea huomiota muualle, kuten Fricisin lähettämään tekstariin.
“Ainakin mulla on jokin tehtävä”, huokaisin ääneen pyyhkien kyyneleet pois kasvoilta. Kimo tamma pärskähti rauhalliseen sävyyn. En tosin osannut sanoa miten lähteä taivuttelemaan Iivaria tai mitä edes vastata Amelien poikaystävälle.
Ilona
Mihin asti aikaa? Täytyy kasata itteeni hiema, kun Worena lähti äske takas Saksaan 😢 Mitä kaikkee ootte tehny? Voin vaikka opettaa perusjuttuja, jos lässytyksest ei meinaa tul mittää 😇😶
Mihin asti aikaa? Täytyy kasata itteeni hiema, kun Worena lähti äske takas Saksaan 😢 Mitä kaikkee ootte tehny? Voin vaikka opettaa perusjuttuja, jos lässytyksest ei meinaa tul mittää 😇😶
Nyt oli siihen vastattu ja sitten alkoi miettiminen. Olisi mukava saada lisätietoa, etten mene möhlimään kaksikon välistä suhdetta saati itse rikkoisi välejä Iivarin kanssa. Olisi viimeisin asia mitä tähän hätään kaipaisin.
“Mennäänkö kävelemään?”, katsoin tammaa, joka pönötteli vierellä kuin patsas. Hain puisesta karsinan seinästä tukea ylös nousemiseen ja Reina katsoi vähän sillä silmällä, että mitä se nainen tuossa kompuroi. Noukin maasta harjan ja pikaisesti kävin tamman läpi. Pitkiä vetoja ja täysi keskittyminen harjaamiseen. Annoin ajatuksen palautua mukaviin muistoihin. Naamiaispäivään, perseilyyn Amelien kanssa Knut ponin kanssa, konjakkihetki Iivarin kanssa ja Maxin luona vieraileminen ensimmäistä kertaa. Raskas huokaisu lipesi huulien välistä ja Reina muistutti olemassa olostaan puskemalla turvallaan.
“Tässä ollaan. Olin ajatuksissani”, hymyilin keveysti ja putsasin kaviot.
“Nirhaakohan Iivari minut, jos en pistä kapsoneja päähäsi”, virnuilin kimolle, joka ilman päitsiä katseli karsinasta ulos. Kohautin olkapäitä ja puin kapsonit varovaisesti Reinan päähän.
“Mennääs sitten”, lähdin kävelemään kohti ulko-ovea vilkuillen tuleeko Reina perässä. Tämä oli toinen kerta tamman kanssa ja en osannut sanoa pitikö kimo minusta vai ei. Ainakin viimeksi kentällä Iivarin siipien suojassa tamma oli osannut mieltä ikävästä kelistä. Ehkä tämä tästä.
Pihassa vallitsi linnalle tuttu kaaos. Ihmisiä tuli ja meni hevosten kanssa tai ilman. Korkojen kopina kertoi Vitaliyan käpystelevän lähettyvillä, mutta kiireisenä nainen tyytyi moikkaamaan hyväntuulisena. Vitaliya hyväntuulisena? Tämän piti olla huono enne, sillä hänen kasvoista ei paistanut totista ilmettä.
Iivari pällisteli kauempana kahden vieraan naisen ja miehen seurassa. Piilouduin Reinan lavan taakse, sillä en tahtonut herättää huomiota. Kalpeakasvoisen totinen, lähes ilmeetön katse kieli huonoista uutisista. Ehkä saisin tietää myöhemmin illalla. Saa nähdä miten Fricisin pelastusoperaatio lähtee käyntiin.
“Hoi, Ilona”, säpsähdin ajatuksista, kun Jeremy läppäsi kätensä olkapäälle.
“Hei, Jeremy”, hymyilin pienen punastuksen kanssa.
“Enkai säikäyttänyt?”
“Et, olin vain ajatuksissani”, myönsin hiljaisesti.
“Anteeksi, oletko menossa johkin?”, Jeremy kysyi ja ohjasi Rubya kauemmaksi. “Pakoilen Iivarin tenttiä”, mies näytti kieltä ja nyökkäsin vastaukseksi.
“Kaikki tuntuvat pakoilevan näyttöjä”, naurahdin kevyesti. “Menossa kävelemään maastoon Reinan kanssa. Tarvitsen muuta ajateltavaa?”, kimo iberialainen kurkotti tsekkiläisen suuntaan, mutta sai nopeasti huomata, ettei Ruby pidä muista. Äkäinen hirnaus terävän etujalan huitaisun saattelemana Reina perääntyi, että meinasin lentää tamman mukana. Rauhoitellessa valkeaa tammaa tunsin kuin jääkylmä katse osui niskaan. Yllättävä seuralainen sai minut unohtamaan Worenan lähdön ja Iivarin läsnäolon. Vilkaisin miehen suuntaan ja lähdimme sitten nopeasti jatkamaan maastopolkujen suuntaan.
Silmäilin vihreää maisemaa ja annoin Reinan kulkea oikealla puolella. Jeremy oli vasemmalla puolella, että kimot saivat kunnolla pitää välimatkaa toisiinsa. Pystyi näkemään kuinka tsekkiläinen mulkoili Reinan perään.
“Mikään ei ole hyvä”, Jeremy virnisti ja yritti lempeällä puheella saada tammaa rauhoittumaan. Reina ei onneksi ottanut kierroksia, mutta käyttäytyi varovaisemmin kookkaan tamman lähellä. Mikä oli tietysti hyvä asia.
“Joten, Worena lähti tänään?”, Jeremy kysyi ja nyökkäsin pienesti.
“Saksaan kyllä. Siellä saa asianmukaista hoitoa jalkavammoihin”
“Otan osaa”, Jeremyn sanat lohduttivat yhtä paljon kuin Bastianin lupaukset Worenan kuntoutumisesta.
“Odotan vain kauhulla sitä hetkeä, että Worena tulee tänne Bastianin kanssa kisaamaan”, annoin pienen pelon tunteen näkyä.
“Olisi omituista varmasti”, Jeremy vastasi kömpelösti, mutta se ei haitannut. Edes puhui kanssani eikä pakoillut tai jättänyt vastaamatta. Amelielta olisi tullut empatian vyöryt niskaan.
Pidimme pienen hiljaisen hetken ja keskityimme pitämään hevoset ruodussa. Ruby vaivihkaa lipui lähemmäksi Reinaa ja tahtoi muistuttaa pienelle iberialaiselle, kuka on näiden maastopolkujen kuningatar. Onneksi Jeremy ei saanut kaviosta reiteen, kun meni tammojen väliin.
Pysähdyimme pienen lammen äärelle. Silmäilin kiiltävää veden pintaa ja annoin syvän henkäyksen karata huulilta. Kaunista ja rauhallista, mutta vähemmän rauhallisemmassa seurassa. Ruby kuoppi nurmea korvat luimussa, kun Jeremy ei päästänyt Rubya syömään sillä siunaamalla.
“Pidetään taukoa. Jatketaan sitten”, hymyilin ja annoin Reinan juoda kristallin kirkkaasta lammesta vettä.
“En tiennyt tästä paikasta”, Jeremy virnisti ja luovutti tamman suhteen. Ruby alkoi aggressiivisesti närppimään nurmea ja piti silmällä ettei Reina vahingossakaan astu hänen apajille.
“En minäkään”, hymyilin ja katselin ympärille kaikessa hiljaisuudessa. Hyräilin mielessä Sleep Tokenin - The Offering kappaletta. Annoin aavemaisen pianonsoiton eksyä selkeästi mieleen ja pystyin Iivarin soittavan kappaleen. Mikäli hän ei olisi niin kiinni klassisessa musiikissa, voisin uskaltaa pyytää häntä opettamaan soittamaan pianoa ja tämän kyseisen kappaleen. Se olisi kaukainen haave.
“And you are a garden, entwined with all. You are the silence on sacred shores. You've got diamonds for teeth, my love. So take a bite of me, just once”, annoin sanojen karata suusta.
“Wow, en tiennyt että laulat”, mies virnisti heti lopetettuani.
“Välillä. Onko muuten kaikki hyvin?”
“Mitä tarkoitat?”, mies kohotti toista kulmaa ja antoi sarkastisen hymyn nousta kasvoille.
“Näytät, siis vaikutat vähän huonolta”, kohautin olkapäitä ja Jeremy oli avaamassa suunsa, mutta sulki sitten. Sanojen sijaa sain nyökkäyksen.
“Ehkä, ehkä ei”, mies kierteli ja kaarteli, mutta tyydyin nyökkäämään yhtä pienesti kuin hän äsken. Yllätykseni hän jatkoi kertomista, että menettäisi asunnon, maineensa ja työnsä. Tuntui ettei kellään mennyt aivan nappiin. Annoin muutaman lohduttavan sanan, mutta senkin mies otti huumorilla vastaan. Hän asteli lähemmäs kimo tamma kannoilla.
“Olen myös miettinyt tässä oman hevosen hankintaa. Ei sillä, etteikö Ruby toisi haasteita päiviin”, Jeremy kertoi kädet puuskassa. Hän päästi otteensa nahkanarusta, että Rubt voisi jatkaa syömistä rauhassa.
“Millaista olet miettinyt?”, esitin lempeän kysymyksen seuratessa ärtyneen kimon syömistä.
“Hmm, jotain tulista tai sitten barokkia. Saa nähdä. Kaikki vähän auki”, mies vastasi ja kääntyi katsomaan lampea.
“Barokit on kivoja”, virnuilin katsoen Reinaa. Jeremy nyökkäsi ja skannasi ympäristöä katseellaan. Kammoksuen katsoin veden kiiltävää pintaa. Niin ahdistava ja pelottava, emmekä koskaan tiedä mitä pinnan alla on.
“Mutta tässä on monta tekijää vielä siihen päätökseen. Lähdetäänkö?”, Jeremy mutisi ja samalla heilautti kättä. Kladruber otti tämä merkkinä väistää takaosaa poispäin. Sattumoisin Reina oli tamman tulilinjalla ja tästä riemu syttyi. Ruby yritti potkaista toista tammaa ja Reinan väistäessä tamma vahingossa tuuppasi minut veteen. Kuului iso molskahdus, kun upposin pinnan alle. Paniikki syntyi ja vettä pääsi runsaasti keuhkoihin.
Kuulin Jeremyn huutamassa pinnan yläpuolella, mutta vesi vaimensi huudon epämääräiseksi. Paniikissa katsoin ylöspäin yrittäen uida lähemmäs pintaan, mutta turhaan. En osannut uida. Tartuin Jeremyn otteeseen, mutta ote lipesi ja vajosin alemmas. Panikoinnin seurauksena vettä huuhtoutui enemmän ja enemmän kurkusta alas, että taju alkoi kadota asteittain. Juuri ennen pökertymistä Jeremy sai onneksi vedettyä pinnalle. Suorastaan oksensin vedet pihalle ja haukoin henkeä. Olinko juuri hukkua.
“Herra varjele, oot elossa”, mies huokaisi ja lysähti maahan. En edelleenkään pystynyt käsittämään tapahtunutta. Nyökkäsin ripeästi useaan otteeseen ja jäin makaamaan vatsalleni.
“Ilona, ootko ihan kunnossa?”, Jeremy esitti kysymyksen, vaikka näki kalkin kalpeat kasvoni. Paniikki alkoi lieventyä, mutta silti vapisin.
“Musta tuntuu, että sulla oli suojelusenkeli matkassa”, Jeremy lohdutti ja annoin suupielin kohota. Reina ja Ruby olivat häkeltyneinä laukanneet kauemmas, mutta mustan hevosen turpa nuuski korvan taustaa.
“Eikä kuka tahansa suojelusenkeli”, heikosti nousin ylös ja nostin katseeni. Siinä Jeremyn menehtynyt tamma katseli minua, että hengitänkö vielä omilla keuhkoilla. Kun yritin koskettaa hevosta, se katosi tuulen mukana ilmaan.
“Mitä sä teet? Ilona, taisit lyödä pääsi kiveen”, Jeremy ihmetteli.
“En mitään, ja varmaan”, ravistelin päätä ja Reina oli ilmestynyt luoksemme.
“Nouse selkään, et pysty kävelemään tuossa kunnossa”, Jeremy punttasi minut kimon selkään ja paluumatkasta tuli enemmän kuin mielenkiintoinen. Ruby tosin käyttäytyi varovaisesti, ehkä hän ymmärsi tilanteen vakavuuden.
// Nyt se sitten tapahtui. Hei hei Worena 👋 Vaikka aika tamman kanssa olikin lyhyenlainen, jäi siitä varmasti paljon käteen, oppeja hyödynnettäväksi muide hevosten kanssa.
Mikäli Worena tulee vielä takaisin käyttökuntoon, voin vain kuvitella tunteet sen ilmestyessä ensimmäistä kertaa VHRY:n karkeloihin.
Plussana tietenkin se, ettei Ilonan tarvitse olla hetkeäkään ilman hevosta — läpsystä vaihtoon Reina työn alle, niin ei jää liikaa aikaa murehtia! As you know, kokemuksen syvällä rintaäänellä, vanhan koulutuksen poispyyhkiminen ja sen korvaaminen uudella on urakka kerrakseen. Ei mahdoton, mutta aivan toista kuin "tyhjälle taululle maalaaminen". Reinalla on sentäs iberialaisveri puolellaan... Millainen urakka olisikaan lähteä tekemään samaa uudelleenkouluttamista vaikkapa suomenhevoselle tai haflingerille, halleluja.
En tajunnut lainkaan ettei Ilona osaa uida, ennen kuin nyt. Selittyipä samalla miksi hän vihaa sitä — kai jos sitä painuu pohjaan kuin kivi. Kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos Jeremy ei olisikaan ollut paikalla...
+ 9p. pitkästä tekstistä ja +3p. tehtävän suorittamisesta. - YP